Oikeus kumosi väkivaltapelien kiellon Louisianassa

Esitys Louisianan osavaltion laiksi, joka olisi kieltänyt väkivaltaisten pelien myymisen alaikäisille, on kaatunut louisianalaisessa piirikunnan oikeudessa. Tuomarin mukaan laki rikkoo maan perustuslaissa määriteltyä sananvapauden oikeutta.

Lakiesityksessä haluttiin kieltää pelit, jotka maallikon silmin näyttävät liiallisen väkivaltaisilta. Myyjille olisi voitu langettaa 2 000 dollarin sakot, vuoden vankeustuomio tai molemmat.

Esitystä kannattanut Louisianan kuvernööri Kathleen Blanco kertoo lausunnossaan uskovansa, että väkivaltaiset videopelit vahingoittavat lapsia. Koska lakiesitys kaatui, hän kehottaa vanhempia entistä tiukemmin tarkkailemaan, mitä pelejä antavat lastensa pelata.

Oikeuskansleri Charles Foti ei ole vielä päättänyt, aikooko hakea päätökseen muutosta vetoomusoikeuden kautta.

Aiemmin vastaavat lakiesitykset ovat kaatuneet Minnesotassa, Illinois'ssa, Kaliforniassa ja Michiganissa. Illinois'ssa osavaltio joutuu myös korvaamaan 510 000 dollarin oikeudenkäyntikulut kolmelle yritysryhmälle, joista yksi on Entertainment Software Association.

Viihdeohjelmajärjestöllä on tiukka mielipide myös Louisianan-tapaukseen. Järjestöstä väitettiin uutistoimisto AP:lle, että louisianalaisten pitäisi olla raivoissaan siitä, että lainsäätäjät ja kuvernööri käyttävät verorahoja videopelejä vastaan, vaikka Katrina-hurrikaanin vahinkojen korjaaminen on pahasti kesken.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    8. 8

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää