Satu Huber: Eläkeikäisten ostovoima tärkeää Suomen taloudelle

Tällä viikolla Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtajaksi nimitetty Satu Huber aloittaa työnsä mielenkiintoisessa vaiheessa. Ensi vuosi on vaalivuosi ja finanssiala haluaa saada tulevan hallituksen ohjelmaan aloitteita pitkäaikaissäästämisen edistämisestä.

Huber siirtyy uuteen liittoon lokakuun alussa ja aloittaa toimitusjohtajana vuoden vaihteessa.

Hän korostaa nykyisten järjestöjen henkilöstön osaavuutta, eikä hän halua vielä lausua voimakkaita uusia linjauksia. Väestön ikääntymisproblematiikka on kuitenkin tuttua myös valtion velan hoitajalle.

- Suomessa ei vielä tajuta, miten paljon ihmisiä eläköityy lähiaikoina. Tämä aiheuttaa ainakin kaksi haastetta. Miten saadaan ihmisiä houkuteltua pysymään töissä pidempään ja toisaalta miten eläkeikäiset voisivat olla tyytyväisempiä siihen, mitä heidän lompakkoonsa jää, Huber pohtii.

- Kansantaloudenkin kannalta olisi hyvä löytää tapa, että ihmisillä olisi kulutuskykyä vielä eläkeiässäkin, jottei talouteen tulisi ikääntymisen vuoksi niin suuria muutoksia, Huber jatkaa.

Väestön ikääntymiseen liittyvät ongelmat puhuttavat ekonomisteja kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi yksi Euroopan ja Yhdysvaltojen kasvueroa selittävistä tekijöistä on, että Euroopassa ikääntyminen on Amerikkaa pidemmällä.

Huber myöntää, että pitkäaikaissäästämisessä kyse on hyvinvointipolitiikan lisäksi myös bisneksestä.

- Pankeilla ja vakuutusyhtiöillä menee yleensä hyvin silloin kun kansantaloudella menee hyvin. Näitä kysymyksiä kannattaa pohtia yhteistyössä, Huber muistuttaa.

Nopeat muutokset ovat Huberille tuttuja. Aloittaessaan joulukuussa 1997 Valtiokonttorin rahoitusjohtajana edessä oli paljon epävarmuutta.

- Meillä oli vuosi aikaa reagoida euron käyttöönoton aiheuttamiin muutoksiin valtion velan hoidossa. Paljon pohdittiin sitä, miten muutokset vaikuttavat esimerkiksi eri valtioiden velkoihin. Sittemmin kaikki visiot ovat osoittautuneet vääriksi, Huber sanoo.

Euron myötä kotimaisten vakuutusyhtiöiden sijoituspolitiikka vapautui ja Suomen valtion lainoille piti löytää uutta sijoittajakuntaa. Alkuaikoina velkaväki arvioi, että valtioiden liikkeellä oleva lainakanta ratkaisee lainojen hinnan. Saksan valtionlainojen korkojen piti olla edelleen alhaisempia ja reunavaltioiden lainojen korkojen kalliimpia.

- Sitten selvisi, että kaikilla eurovaltiolla olikin riittävän suuri lainakanta ja talouden tila määräsi hintaeroja. Se on kuitenkin edelleen jäänyt hämäräksi, miksi hintaerot ovat niin pieniä.

Valtiokonttori tarvitsi uudet järjestelmät ja sen oli toiminnassaan suuntauduttava ulkomaille. Tällaiset hankkeet toteutetaan aina yhteistyönä, mutta Huber on saanut kuitenkin kiitosta hyvänä ja innostavana muutosjohtajana.

Rahan runsas määrä ja eri maissa tehdyt muutokset vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuslaskennassa ovat varmistaneet valtioiden pitkäaikaisten lainojen kysyntää

- Ranska laski liikkeelle jopa 50-vuotisen lainan, koska vakuutusyhtiöillä on erittäin pitkiä vastuita. Markkinat ovat jatkossa erittäin riippuvaiset siitä, millaisia päätöksiä EU-tasolla tehdään vakuutus- ja eläkeyhtiöiden sijoituspolitiikasta, Huber toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Terveydenhuollon ammattilaiset kummeksuvat sote-esitystä – Mikä on ”yleinen sairaus”

    2. 2

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    3. 3

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    4. 4

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    5. 5

      Toshiban ydinvoimarakentaja hakeutuu konkurssiin

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Talvivaara: Velkojapankit peruivat konkurssihakemuksen

    10. 10

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    4. 4

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    5. 5

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    6. 6

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    7. 7

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    8. 8

      Asuntomarkkinoiden hintakuilu kypsytti yrittäjän: ”Oraakkelit kertovat mitä hyvänsä”

    9. 9

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    10. 10

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää