Valtio myy Kapiteelin syksyn aikana

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtion kiinteistösijoitusyhtiö Kapiteeli myydään syksyn aikana. Kapiteeli on tarkoitus myydä kokonaisena lukuun ottamatta hotellikiinteistöjä, joiden myynnistä Kapiteeli teki alkukesästä alustavan sopimuksen norjalaisyhtiön kanssa.

Kapiteelin ja norjalaisen Norgani Hotelsin välinen kauppa vahvistetaan tämä kuun lopussa.

Neuvotteleva virkamies Ilpo Nuutinen valtiovarainministeriöstä kertoo, että Kapiteelin koko loppuosakekanta on myynnissä ja kiinnostus yhtiötä kohtaan on ollut suuri. Ostajaehdokkaita on Nuutisen mukaan ilmaantunut niin koti- kuin ulkomailta.

- Kiinnostuneilta on pyydetty tarjoukset ja tarjoukset on saatu. Nyt asiaa jatkojalostetaan.

Nuutinen uskoo, että syksyn aikana, vuoden loppuun mennessä, Kapiteeli on myyty.

Ostajakandidaateista Nuutinen ei kerro mitään.

- Prosessi on kesken. Tämän enempää sen sisällöstä ei tässä vaiheessa tiedoteta.

Suomessa Kapiteelin kotimaisia pääkilpailijoita ovat työeläkeyhtiöiden lisäksi pörssiyhtiöt Citycon ja Sponda.

Valtio omistaa Spondasta kolmanneksen. Cityconin omistus on käytännöllisesti katsoen ulkomailla.

Nuutisen mukaan valtio ei suosi myynnissä sen kummemmin ulko- kuin kotimaisia ostajia.

- Lähtökohtana on paras mahdollinen hinta.

Jos Kapiteelin kiinteistöt päätyvät kotimaiseen omistukseen, kilpailuun liittyvät asiat pyritään Nuutisen mukaan selvittämään etukäteen kilpailuviranomaisten kanssa.

Kapiteelin omistamien kiinteistöjen markkina-arvo oli viime vuonna noin 1,3 miljardia euroa. Hotellien käypä arvo on noin 220 miljoonaa euroa.

Kapiteelin tämän vuoden suurimmat rakennusprojektit ovat pääkaupunkiseudulla Itäkeskuksessa ja Ruoholahdessa. Itäkeskukseen rakennetaan kokonaan uusi liikekiinteistö nykyisen kauppakeskuksen viereen. Ruoholahteen nousee toimistotalo Noste.

Tikkurilan aseman viereen yhtiö kaavailee isoa toimitilakeskittymää. Tikkurilasta tulee syöttöasema lentokentälle. Kaikki junat, pendolinot mukaan lukien, pysähtyvät Tikkurilassa.

Kapiteeli rakentaa, jalostaa, myy ja vuokraa toimisto-, liike- ja logistiikkakiinteistöjä. Yhtiö omistaa myös raakamaata. Kapiteeli perustettiin vuonna 1999 omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    8. 8

      Härkis nousi suosioon Suomessa – Kauhavalle tulee uusi tehdas

    9. 9

      USA haastaa Fiat Chryslerin oikeuteen

    10. 10

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää