Datamonitor: Eurooppa USA:ta haastavampi teräväpiirrolle

Teräväpiirto (hd, high definition) alkaa hiljalleen näytellä roolia Euroopan kotitalouksissa, ja tutkimusyhtiö Datamonitor ennustaa tasaista kasvua seuraavalle kahdelle vuodelle, kun ainoastaan varhaiset omaksujat ostavat hd-laitteita ja -palveluja.


Jalkapallon maailmanmestaruuskisat jouduttivat tekniikan etenemistä Euroopassa, mutta Yhdysvalloissa hdtv:iden myynti on noin kolme vuotta Eurooppaa edellä, Datamonitor arvioi.

Yhdysvaltain etumatka säilynee muun muassa, koska teräväpiirto ei tuo Euroopassa yhtä selvää parannusta kuvan laatuun kuin USA:ssa johtuen eroista perinteisissä lähetysteknologioissa.

Lisäksi USA:ssa televisiota katsellaan isommilta ruuduilta kuin Euroopassa. Teräväpiirtolähetysten parempi laatu ei ole yhtä ilmeinen pienemmillä ruuduilla.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    8. 8

      Tällaisia ovat rasittavimmat työkaverit

    9. 9

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    10. 10

      Uusi Angry Birds -elokuva tulee syyskuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää