Satu Huber nousee rahoitusalan ykköslobbariksi



Suomen Pankkiyhdistys ja Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto ovat sopineet järjestöjen yhdistymisestä Finanssialan Keskusliitto ry:ksi. Se edustaa Suomessa toimivia finanssialan yrityksiä ja vastaa alan edunvalvonnasta ja yhteistyöstä. Uuteen järjestöön liittyy myös Finanssityönantajat.

Uuden liiton toimitusjohtajaksi on valittu KTM Satu Huber. Tällä hetkellä Huber työskentelee Valtiokonttorissa Rahoitustoimialan toimialajohtajana. Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton toimitusjohtajasta Esko Kivisaaresta tulee uuden järjestön varatoimitusjohtaja.

Pankkiyhdistyksen toimitusjohtaja Markus Fogelholm jää vuodenvaihteessa eläkkeelle.

Keskusliitto keskittyy lähiaikoina ainakin pitkäaikaissäästämiseen. Pari vuotta sitten kuopattu Siva-hanke olisi laajentanut eläkevakuutuksille annetun veroedun muuhun pitkäaikaissäästämiseen eli rahasto-, talletus- ja osakesäästämiseen. Hankkeen edistymistä vaikeutti ratkaisevasti se, että pankki- ja vakuutusväki kiistelivät aiheesta keskenään.

Nyt sekä pankki- että vakuutusväki muistavat huomauttaa, että nykypalkansaajat odottavat eläkkeensä olevan noin 70 prosenttia palkasta, kun totuus on lähempänä 40 prosenttia. Tämän käpin kattaminen on sekä bisnestä että sosiaalipolitiikkaa.

- Nyt näistä asioista on helpompi keskustella. Eläkkeiden rahoittaminen on keskeisiä haasteita sekä toimialalle että kansantaloudelle. On tärkeä kysymys, kuinka paljon työnantajayritykset voivat kantaa eläkevastuita. Uusia aloitteita varmaan tulee, Pankkiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, Nordean varakonsernijohtaja Markku Pohjola sanoo.

- Eri tahot ajoivat omaa asiaansa vähän laput silmillä. On kuitenkin väärä tulkinta, että vakuutusala olisi ajanut vain omien tuotteidensa asiaa. Hyvinvointiyhteiskunnalle lisääntyvä pitkäikäisyys on suurimpia riskejä. Kun tätä riskiä tasataan, tarvitaan myös vakuutuselementtiä, vaikka säästäminen tapahtuisi pankkitilillä, sanoo Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja, Sammon konsernijohtajan varamies Kari Stadigh muistuttaa.

Etujärjestöjen lähentymistä avitti se, että monissa yhtiöissä on jo sekä pankki- että vakuutustoimintaa tai toimialojen välistä yhteistyötä. Lisäksi tuotteet ovat lähentyneet toisiaan.

Yhdistyvien järjestöjen toiminnot säilyvät uudessa järjestössä. Finanssialan Keskusliiton toimisto tulee Helsingin keskustaan. Liitossa työskentelee aluksi noin 60 henkilöä. Satu Huberin mukaan yhdistyvien järjestöjen toiminnoissa ei ole juuri päällekkäisyyksiä. Mahdolliset uudelleenorganisointitoimet ratkeavat syksyn aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Muista ainakin nämä vähennykset verotuksessa

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää