Softatalojen liikevaihdoista pian puolet ulkomailta



Kasvava osa suomalaisten ohjelmistotalojen liikevaihdosta kertyy ulkomailta. Kokonaisuudessaan liikevaihtoa kertyi 1,3 miljardia, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 504 miljoonaa euroa.

Viime vuonna kansainvälisen liiketoiminnan osuus kasvoi runsaat 24 prosenttia. Vuonna 2004 oltiin vielä seitsemän prosentin tuntumassa. Ohjelmistoyritysten tärkeimmät kohdemaat ovat Ruotsi, Saksa ja Yhdysvallat.

Tiedot ilmenevät alan osaamiskeskuksen ja Tietoalojen liiton tilaamasta selvityksestä. Sen mukaan ohjelmistoalan koko liikevaihto kasvoi viime vuonna 9,2 prosenttia, mikä oli alle puolet aiemmasta. Kotimaan osalta kasvu jäi vaatimattomaksi.

Yritysten kannattavuus parani muutaman prosentin. Henkilömäärä säilyi vuoden 2004 tasolla.

Yritykset työllistivät yhteensä noin 12 340 henkilöä. Pienet yritykset ovat kuitenkin rekrytoineet väkeä odotettua vähemmän. Ohjelmistoalalla toimii Suomessa noin 1100 yritystä.

Tutkimus tehtiin nyt yhdeksännen kerran. Tällä kertaa siihen vastasi 128 alan yritystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Näiden automerkkien ei tarvitse kilpailla takuulla

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Ekonomistikysely kertoo: Näin pitkään asuntovelkaisten kissanpäivien povataan jatkuvan

    10. 10

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää