Koulujen alku paisuttaa kännykauppaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Koulujen alkaminen ja lomien loppuminen aiheuttavat selvän myyntipiikin matkapuhelinkauppiaiden kuukausimyyntiin.

- Olemme Itäkeskuksessa huomanneet, että koulujen alkaminen ja ihmisten lomalta paluu nostavat myyntiä, Päämiehen Itäkeskuksen-myymälästä vastaava Peter Lindström kertoo.

- Elokuu on hyvää sesonkia. Ei niin hyvää kuin joulu, mutta aika lähelle verrattavissa, Lindström jatkaa.

Elo-syyskuusta on kasvanut joulun tapainen myyntipomppaus kahden vuoden aikana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Elektroniikan tukkukauppiaat ry:n mukaan viime vuoden elokuussa tukkukaupat toimittivat lähes 200 000 matkapuhelinta kaupalle. Marras- ja joulukuuta lukuunottamatta muiden kuukausien myynti jää alle 160 000 matkapuhelimeen.

Vielä vuonna 2003 ja 2004 ainoastaan marras- ja joulukuussa yllettiin yli 150 000 matkapuhelimen kuukausimyyntiin.

Myös DNA Kaupan myymälästä Kampin keskuksesta kerrotaan, että koulujen loppuminen on vilkas myyntisesonki.

- Koulujen alkaminen on myyntisesonki siinä missä joulu ja koulujen loppuminenkin. Joulu on isoin sesonki, toiseksi tulee toukokuu, mutta koulunalku on heti niiden jälkeen vilkkain, myymälävastaava Annukka Pajunen sanoo.

Pajunen ennustaa että myös elokuun myynti on korkeaa, mutta osaksi tasoittunut keskikesän puolelle.

- Yleensä elokuussa näkyy selvä piikki, mutta tänä vuonna heinäkuun myynti oli tosi kovaa. Koulunalun myyntipiikki on ajoittunut pidemmälle aikavälille, ja siksi tänä vuonna ei ole yhtä selkeää piikkiä.

Pajunen arvelee, että tänä vuonna heinäkuu on ollut vilkas 3G-kytkypakettien menekin takia.

Päämiehen Lindström kertoo, että Itäkeskuksessa menee elokuussa kaupaksi matkapuhelimia hintaluokan halvemmasta päästä. Itäkeskuksesta ostetaan harvemmin arvokkaimpia puhelimia.

- Koululaisten ensipuhelimet ovat aikalailla edullisimpia hintamalleja. Vanhemmille käyttäjille menee kalliimpia puhelimia.

- Monet asiakkaat tekevät niin, että toinen vanhemmista ostaa paremman puhelimen, jonka jälkeen vanha puhelin siirretään kierrätykseen koululaiselle.

DNA:n myymälässä suosituin ostos on puolestaan 3G-matkapuhelin.

- Nyt menee paljon 3G-puhelimia, myöskin koululaisille ostetaan niitä. Osa tykkää tietysti peruspuhelimista, Pajunen kertoo.

Koulunalku lisää myös liittymämyyntiä.

- Liittymäpuolella on huomattu hyvää nousua ja liittymiä on myyty elokuussa paljon. Koululaisille hankitaan perusliittymä 15-20 euron saldorajalla, jonka jälkeen liittymällä voi vain vastata puhelimiin, Soneran liittymiä myyvä Lindström kertoo.

Kampin DNA:ssa koululaisten liittymiin hankitaan saldorajoitus pääsääntöisesti.

- Vanhemmat tykkäävät hankkia puhelimeen saldorajoituksen sen takia, jos puhelin katoaa koulussa, Pajunen perustelee.

Puheaikatarjoukset ovat kadonneet kummastakin myymälästä pakettitarjousten myötä.

- Puheaikatarjouksia ei ole saatavilla. Ne ovat loppuneet, Pajunen napauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      Yhdysvaltojen keskuspankki alkaa purkaa tasettaan lokakuussa

    10. 10

      Toivoton yhtälö koskettaa yhä useampaa – puolella miljoonalla suomalaisella vaikeuksia selvitä kotinsa remontista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää