Sinebrychoff tavoittelee 12 miljoonan kustannussäästöjä

Julkaistu: , Päivitetty:

Sinebrychoff aloittaa rajut muutostoimenpiteet. Yt-neuvottelut koskevat koko 1 100 hengen henkilöstöä. Alan kiristyvä kilpailu vaatii yhtiöltä aiempaa parempaa tehokkuutta ja uuteen markkinatilanteeseen soveltuvaa toimintamallia. Vähennystarpeeksi yhtiö arvioi 140 työntekijää.

Osana tehostamista yhtiö lopettaa oluen pullottamisen Porin panimossa ensi vuoden alussa. Oluen valmistus Porissa ei kuitenkaan pääty.

Lisäksi Sinebrychoff muuttaa Tampereella ja Porissa sijaitsevat jakelukeskukset paikallisjakelua palveleviksi terminaaleiksi ensi vuoden alkuun mennessä. Koko jakelukeskustoiminta keskitetään Keravalle.

Sinebrychoff varautuu uusiin juomapakkausten kierrätysjärjestelmien investointeihin noin 26 miljoonalla eurolla. Tarvittavat investoinnit tehdään Keravalle ensi vuonna niin, että pullotuotanto on valmis käyttöön heti vuoden 2008 alussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Tulostasomme on kuluvana vuonna hyvä ja jopa viime vuotta parempi. Myös markkina-asemamme on tänä vuonna vahvistunut. Tästä huolimatta kuvatut toimenpiteet on käynnistettävä viipymättä, sillä edessä oleva markkinamuutos tulee olemaan huomattava. Kilpailemme Suomessa jatkossa entistä enemmän Euroopan suurimpien ja tehokkaimpien juoma-alan yritysten kanssa, Sinebrychoffin toimitusjohtaja Mikael Aro sanoo.

Toimintamallin muutoksilla ja tehostamistoimilla tavoitellaan vuoteen 2008 mennessä yhteensä noin 12 miljoonan euron vuotuisia kustannushyötyjä, joista henkilöstömenojen vähennyksen osuus on noin puolet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    3. 3

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää