Terveydenhuollon kustannuspaine kiihtyy

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen terveydenhuollon kustannuspaine pahenee. Suurten kaupunkien terveysmenot kasvoivat 5,8 prosenttia viime vuonna. Kasvu on kiihtynyt sillä vuonna 2004 menojen kasvu jäi 5,2 prosenttiin ja vuonna 2003 kasvua kertyi 4,4 prosenttia.

Pääkaupunkiseudun terveydenhuollon kustannukset olivat edelleen suurten ja keskisuurten kaupunkien korkeimmat, selviää Kuntaliiton selvityksestä, jossa on verrattu suurten ja keskisuurten kaupunkien terveydenhuollon menojen kehitystä.

Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset kohosivat viime vuonna yli kolmeen miljardiin euroon. Yli 65-vuotiaiden osuus kohosi samalla yli puoleen terveyshuollon kokonaiskustannuksista.

Kuntailiiton selvityksen mukaan vain noin puolitoista prosenttia vuosittaisesta lisäyksestä selittyy väestön ikääntymisen aiheuttamista lisäpaineista.

Muita selittäviä tekijöitä ovat palvelujen määrän, sisällön ja suoritekustannusten muutokset. Poliittisesti päätetty hoitotakuu lisäsi palvelujen tarjontaa ja kohotti kustannusten kasvua.

Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailussa ovat mukana Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kotka, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere, Turku ja Vantaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää