Suursijoittajat rukkaavat salkkujaan varovasti

Julkaistu: , Päivitetty:

Instituutiosijoittajat ovat muuttaneet hieman salkkujensa painotuksia tänä vuonna. Korkojen nousun takia esimerkiksi Suomen suurin sijoittaja, työeläkeyhtiö Varma vähensi ensimmäisellä vuosipuoliskolla korkosijoituksia ja lisäsi varsinkin hedge-rahastosijoituksia. Myös osakesijoitukset kasvoivat hieman.

- Osakesijoitukset tuottivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla edelleen parhaiten, joten korkosijoitusten pienentäminen oli oikeansuuntainen liike, Varman sijoitusjohtaja Risto Murto sanoo.

Myös henkivakuutusyhtiö Suomi on lisännyt hieman osakesijoitusten osuutta salkussaan viime aikoina.

- Varsin maltillista se on ollut ja voi olla, että se jää lyhytaikaiseksi. Dramaattisia muutoksia emme ole tehneet perusallokaatiossa. Lähinnä olemme suojanneet osakesalkkua toimimalla johdannaismarkkinoilla, kertoo Suomi-yhtiön sijoitusjohtaja Timo Hukka.

Hukka muistuttaa, että Suomi-yhtiön salkussa on ollut osakkeita tänä vuonna poikkeuksellisen pieni osuus, koska yhtiö myi omistamansa Pohjolan osakkeet viime syksynä. Korkosijoituksissaan Suomi-yhtiö on toiminut Hukan mukaan viime aikoina aiempaa pienemmällä riskillä.

Finanssikonserni Sampo puolestaan on myynyt osakkeita kolmen vuosineljänneksen aikana yli miljardilla eurolla. Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos perusteli osakkeiden myyntiä osavuositulosta esitellessään torstaina markkinoiden turbulenssin lisääntymisellä.

- Käsitys on se, että tämä tulee jatkumaan ja tästä syystä olemme pienentäneet osakepääomaamme sijoitussalkussa, Wahlroos painotti.

Sijoitustuottojen alenemisesta ovat kertoneet osavuositulostensa yhteydessä jo Sampo ja Varma. Myös työeläkeyhtiö Ilmarisesta ja Suomi-yhtiöistä myönnetään, että nisijoitustuotot ovat laskeneet edellisvuoteen verrattuna.

- Tulos on meilläkin selvästi heikompi kuin viime vuonna, sitä on turha kiistää, Hukka sanoo.

Loppuvuoden näkymiä yhtiöt kommentoivat varovasti.

- Alkuvuoden heikoiten tuottanut omaisuusluokka oli korkosijoitukset, ja on mahdollista, että toisella vuosipuoliskolla tilanne on normaalimpi, Risto Murto sanoo.

- Jonkin verran näyttäisi siltä, että tilanne ehkä stabiloituu. Loppuvuosi voi olla parempi, otaksuu puolestaan Ilmarisen korkojohtaja Jari Eskelinen.

Ilmarisen sijoitussalkkuun ei ole Eskelisen mukaan tehty merkittäviä muutoksia viime aikoina.

- Olemme menneet aika pitkälti tämänvuotisen sijoitussuunnitelman mukaisesti, emme ole nähneet syytä isoihin poikkeamiin.

- Kyllähän taktisia muutoksia tehdään aika paljon, mutta ei isompaa, Eskelinen muotoilee.

Ilmarisesta ei haluta antaa tarkempaa tietoa ennen kuin parin viikon päästä osavuosituloksen julkistuksen yhteydessä.

Työeläkeyhtiöiden salkuissa on suurin osa korkosijoituksia eli joukkolainoja. Lainsäädännön muuttuessa vuodenvaihteessa tel-yhtiöt voivat lisätä osakesijoituksien osuutta.

Risto Murto kertoo, että Varmassa sijoitusten jakautumista mietitään loppuvuonna markkinatilanteen ja talouskehityksen mukaan.

- Nyt on liian aikaista sanoa näkemystä esimerkiksi vuodesta 2007.

Yhtiö pyrkii hajauttamaan salkkuaan lisää, mutta korkosijoitusten osuus säilyy vastedeskin suurena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Seppälää haetaan konkurssiin

    8. 8

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    9. 9

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    10. 10

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    8. 8

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    9. 9

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    10. 10

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää