Mio nousi Euroopan kämmenmikrokuninkaaksi

Julkaistu:

Kämmenmikrojen toimitukset ylsivät tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan maailmassa vuoden toisella neljänneksellä 2,7 prosentin kasvuun. Kasvu oli vahvaa tuloaan markkinoille tekevien Mio Technologyn, Motorolan ja Danger Researchin ansiota.


Kämmenmikroja toimitettiin kaikkiaan 3,7 miljoonaa kappaletta. Määrä on Gartnerin mukaan toisten vuosineljännesten ennätys. 

- Kasvu johtuu enimmäkseen wan-tekniikan integroinnista kämmenmikroihin ja siitä, että matkapuhelinoperaattorit ovat näitä laitteita markkinoineet, kertoo Gartnerin tietojekäsittelyalustayksikön analyytikko Todd Kort yrityksen tiedotteessa.

Kämmenmikrojen keskimääräinen myyntihinta puolestaan laski vuoden takaiseen nähden kuusi prosenttia 373 dollariin. Siitä johtuen loppukäyttäjiltä saadut tulot laskivat 4,1 prosenttia 1,38 miljardiin dollariin. 

RIM piti pintansa

Vahvin kasvaja oli Mio Technology, jonka toimitukset lisääntyivät 65 prosenttia. Yhtiö nappasi 8,2 prosentin markkinaosuuden ja oli neljänneksi suurin toimittaja. Vuotta aiemmin yhtiön osuus oli 5,1 prosenttia. Mio on menestynyt gps-kämmenmikroillaan ja noussut Euroopan suurimmaksi kämmenmikrotoimittajaksi. 

Muiden kärkiviisikon toimittajien toimitusmäärät laskivat. Markkinajohtaja Research In Motion eli RIM selvisi 1,1 prosentin pudotuksella. Yhtiön markkinaosuudeksi tuli 22,5, kun se oli vuotta aiemmin 23,3 prosenttia. 

Toiseksi sijoittuneen Palmin toimitukset vähenivät 26,7 prosenttia, ja yhtiön markkinaosuus romahti 12,7 prosenttiin 17,8 prosentista. Gartnerin mukaan Palmilla ei kuitenkaan mennyt heikosti, sillä yhtiö on keskittynyt Treo-älypuhelimiin, joita Gartner ei laske kämmenmikroiksi. 

Nokian toimitukset syöksyivät

HP:n toimitukset vähenivät 15,1 prosenttia. Yhtiön markkinasiivu oli 10,4 prosentin kokoinen oltuaan vuotta aiemmin 12,5 prosenttia. 

Alamäkeen lasketteli myös Nokia, jonka toimitusmäärä romahti 40,5 prosenttia. Markkinaosuus pieneni 4,4 prosenttiin 7,6:sta. 

Gartner ei laske kämmenmikroiksi älypuhelimia, kuten Palmin Treo 700w:tä tai RIM:n BlackBerry 71xx:ää, mutta laskee puheominaisuuksia sisältävät kämmenmikrot, kuten HP:n iPAQ 69xx:n ja Nokia E61:n, jotka on tarkoitettu käytettäviksi pääasiassa kahdella kädellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    2. 2

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    7. 7

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    8. 8

      Suomen Yrittäjät haluaa estää monopolit terveysalalla

    9. 9

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    8. 8

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    9. 9

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää