Riskisijoittaja silmäilee ohjelmistoyrityksiä rajan takaa

Eurooppalaiset pääomasijoittajat hakevat yhä enemmän kasvua omien kotimarkkinoidensa ulkopuolelta, mutta tähyilevät edelleen tiiviisti ohjelmistoyrityksiä.
Pääomasijoittajien kiinnostuksen kohteena ovat lähinnä muut Euroopan maat, joissa laadukkaiden sijoituskohteiden ja hajautusmahdollisuuksien lisäksi yrittämiselle uskotaan avautuvan uusia mahdollisuuksia halvan työvoiman ja infrastruktuurin kehittymisen kautta.

Tiedot ilmenevät Deloitten yhdessä Euroopan pääomasijoitusyhdistys EVCAn kanssa tekemästä tuoreesta pääomasijoittajatutkimuksesta, johon osallistui yli viisisataa pääomasijoittajaa eri puolilta maailmaa.

Investointistrategiat ennallaan

Eurooppalaiset pääomasijoittajat ovat halukkaimpia maailmassa laajentamaan toimintaansa yli rajojen. Lähes 70 prosenttia vastaajista ilmoitti aikovansa tehdä kansainvälisiä sijoituksia seuraavan viiden vuoden aikana. Samaan aikaan aasialaisista pääomasijoittajista vähän reilua puolta (56 prosenttia) ja amerikkalaisista noin puolta (52 prosenttia) kiinnostavat kansainväliset sijoitukset.

Euroopan lisäksi myös Aasia, sekä siellä erityisesti Kiina ja Intia, kiinnostaa kaikkia pääomasijoittajia. Aasian lisäksi amerikkalaisista pääomasijoittajista 22 prosenttia aikoo jatkossa investoida Eurooppaan. Itä-Euroopassa pääomasijoittajia kiinnostavat halpojen tuotantokustannusten tarjoamat yrittämisen mahdollisuudet, Länsi-Euroopassa laadukkaat sijoituskohteet ja hajautusmahdollisuudet.

Vaikka suuri osa pääomasijoittajista aikoo laajentaa toimintaansa ulkomaille, investointistrategiat näyttäisivät pysyvän ennallaan. Venture capital -sijoituskohteiksi valikoituvat jatkossakin pääosin ohjelmistoyritykset sekä tietoliikenteeseen ja tietoverkkoihin erikoistuneet teknologiayritykset, Deloitte luotaa.

Verkostot arvossaan

Suomen Deloitten partneri Matti Copelandin mukaan markkinat pääomasijoittajille ovat jatkossa yhä tiiviimmin sidoksissa toisiinsa kansainvälisesti. Myös Suomessa kotimaisten ja kansainvälisten pääomasijoittajien kesken on syntymässä strategisia liittoumia ja epävirallisia verkostoja.

- Ulkomaille laajentumisen suurimpana riskinä on kohdealueen tuntemuksen ja kokemuksen puute ja sen vuoksi verkostot ovat pääomasijoittajille jatkossa kultaakin kalliimpia, Copeland korostaa.

Deloitten The 2006 Global Venture Capital -tutkimus toteutettiin vuoden toisella neljänneksellä yhteistyössä European Private Equity & Venture Capital Association (EVCA) kanssa. Siinä haastateltiin pääomasijoittajia Amerikasta, Euroopasta, Lähi-idästä sekä Aasian ja Tyynenmeren alueelta. Vastaajia oli yhteensä 505, joista 119 oli Euroopasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Helsingin pörssiin tungosta: taas uusi yhtiö listautumassa

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajaehdokkaita ei ollut”

    5. 5

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    10. 10

      OP ja Fortum rakentavat yhdessä latauspisteitä sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää