AMD kahmaisee näytönohjainvalmistaja ATI:n

Julkaistu:

Suoritinvalmistaja Advanced Micro Devices, AMD, ilmoitti tänään ostavansa näytönohjaimista ja piirisarjoistaan tunnetun ATI Technologies Inc.:in. Yrityskaupan hinnaksi arvioidaan 5,4 miljardia dollaria.


Kauppasopimuksen mukaan AMD ostaa ATI:n osakkeet 4,2 miljardilla dollarilla ja 57 miljoonalla omalla osakkeellaan.

Rahaosuuden maksun siruvalmistaja suunnittelee rahoittavansa osittain uudella lainalla. Yhtiö on jo sopinut 2,5 miljardin dollarin lainasta Morgan Stanley Senior Funding Inc.:in kanssa.

Kummankin yhtiön hallitukset hyväksyivät yrityskaupan yksimielisesti. Tällä hetkellä fuusio odottaa vielä näytönohjainvalmistajan osakkeenomistajien ja viranomaisten hyväksyntää.

AMD johtoryhmään liittyy ATI:n toimitusjohtaja Dave Orton, joka toimii ATI-yksikön vetäjänä. Yrityskaupan myötä kaksi ATIlaista siirtyy AMD:n johtokuntaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yrityskaupan odotetaan valmistuvan kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä.

AMD kertoo lehdistötiedotteessaan ATI:n oston parantavan sen asemia integroitujen ratkaisujen toimittamisessa ja kehittämisessä. Vuoden 2008 aikana ja sen jälkeen yhtiö pyrkii siirtymään nykyisen kaltaisista teknisistä kokoonpanoista "käsittelyteknologioihin".

Tähän saakka AMD on jättänyt suorittimiensa kaipaamat piirisarjat kolmansien osapuolien suunniteltaviksi ja valmistamiksi. Esimerkiksi VIA, ATI ja Nvidia ovat valmistaneet AMD-suorittimille sopivia piirisarjoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Talouselämä: Rovio-omistajan 18-vuotiaasta pojasta tulossa monimiljonääri

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    8. 8

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    9. 9

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    10. 10

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    2. 2

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    5. 5

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    9. 9

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    10. 10

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää