Componenta tehosti voitokkaasti

Julkaistu: , Päivitetty:



Tehostustoimet auttoivat konepajayhtiö Componentaa kasvattamaan tulostaan huhti-kesäkuussa. Liikevaihto sen sijaan laski hieman pääosin Wirsbon takomoiden liikevaihdon kutistumisen vuoksi.

Componentan tulosparannus ei ollut yllätys, sillä yhtiö kertoi hyvästä tuloksen kehityksestä kesäkuun alussa.

Liikevaihdon hienoinen lasku oli sen sijaan pettymys, sillä yhtiö arvioi alkuvuonna sen pysyvän vertailukauden tasolla.

Huolestuttavaa on, että Componenta on hävinnyt markkinaosuutta suurimmassa asiakasryhmässään, raskaassa ajoneuvoteollisuudessa. Toimitusjohtaja Heikki Lehtonen vakuutti perjantain tiedotustilaisuudessa, että liike on harkittu.

- Kehitys on tervettä, sillä olemme keskittyneet kannattavimpiin komponentteihin. Tämä on laskenut alemman katteen komponenttien markkinaosuutta, mutta toisaalta muutoksella on ollut positiivinen vaikutus tulokseemme, Lehtonen selitti.

Ensimmäisen puolen vuoden liikevaihdosta raskas ajoneuvoteollisuus toi 44 prosenttia, kun vuotta aiemmin sen osuus oli 47 prosenttia. Componentan toimitukset raskaalle ajoneuvoteollisuudelle laskivat tammi-kesäkuussa kuusi prosenttia edellisvuodesta.

Sen sijaan toimitukset konerakennusteollisuudelle kasvoivat 11 prosenttia. Teollisuudenalalla on menossa investointibuumi etenkin yhtiöissä, joiden valmistamien tuotteiden raaka-aineet ovat kallistuneet selvästi. Koneenrakennusteollisuuden osuus Componentan liikevaihdosta on kuudennes.

Voimakkaassa nousussa olivat myös Componentan toimitukset energia- ja voimansiirtoteollisuudelle.

Componenta ennakoi tulosparannuksen jatkuvan kolmannella neljänneksellä vertailukaudesta. Yhtiön tilauskanta kesäkuun lopussa oli vajaat 62 miljoonaa euroa. Se on reilun prosentin vähemmän kuin vuosi sitten.

Pientä huolta aiheuttaa romun hinta, joka normaalikehityksestä poiketen kääntyi nousuun toisen vuosineljänneksen lopulla. Jos hinta jatkaa nousuaan, se saattaa heikentää yhtiön neljänneksen tulosta joitakin satoja tuhansia. Yhtiö ei saa vyörytettyä hinnannousua välittömästi tuotteidensa hintoihin.

Muutoksia saattaa olla tulossa Karkkilan valimolla. Vaikka valimo on saanut pienennettyä tappiotahtiaan, kehitys on Lehtosen mukaan ollut liian hidasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    10. 10

      Pihlajalinna kohensi hieman tulostaan – toimitusjohtaja pettyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää