Kiinalainen tv-valmistaja TCL köysissä Euroopassa

Kiinalainen televisiovalmistaja TCL Multimedia Technology Holdings Ltd. antoi rankan tulosvaroituksen tiistaina. Yhtiö varoittaa toisen vuosipuoliskon tuloksen huonontumisesta merkittävästi Euroopan markkinoiden tukkeuduttua. Osakkeen kurssi romahti yli 11 prosenttia aamulla Hongkongissa.


TCL Multimedia Technology Holdings Ltd:n kurssi oli ehtinyt parissa viikossa noustakin seitsemisen prosenttia, kun yhtiö ilmoitti eräiden osiensa siirtämisestä emoyhtiölle TCL Corp:lle.

TCL:ää pidetään yhtenä eturivin kiinalaisista yhtiöistä, jotka ponnistavat pörssin kautta läntisille kuluttajaelektroniikan markkinoille. Nyt yhtiö kuitenkin sanoo, että sen myynti ja tulos putoavat Euroopan litteiden näyttöjen ja perinteisten kuvaputki-televisioiden myynnin ohentuessa.

TCL kilpailee muiden muassa korealaisten Samsungin ja LG Electronicsin kanssa. Myös näillä yhtiöillä on vaikeuksia saavuttaa omat tulos- ja myyntitavoitteensa.

- Yhtiö käy läpi dramaattisia keinoja, joiden tarkoituksena on organisoida uudelleen Euroopan toimintojamme, TCL:n hallituksen puheenjohtaja Li Dongsheng sanoi yhtiön tiedotteessa.

TCL ei antanut lisätietoja tilanteestaan vaan sanoi, että yhtiö julkistaa ensimmäisen vuosipuoliskon tulostietonsa elokuun lopussa.

Ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön nettotappio melkein kolminkertaistui 139 miljoonaan Hongkongin dollariin eli 17,8 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin, Reuters kirjoittaa.

Emoyhtiö TCL Corp. on yli vuoden ajan yrittänyt työstää kannattaviksi toimintojaan, jotka se hankki ranskalaisilta tv-valmistaja Thomsonilta ja matkapuhelimia tehneeltä Alcatelilta. Huhtikuussa TCL Corp. ilmoitti tekevänsä nettotappiota vuoden ensimmäisellä puoliskollaan televisioiden ja kännyköiden heikon menekin takia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Kuin Neuvostoliiton loppuajat – Nämä 5 kuvaa kertovat totuuden Suomen ”vahvasta kasvukaudesta”

    2. 2

      Miksi työhaastattelussa kysytään harrastuksista? 5 asiaa, jotka rekrytoija haluaa selvittää

    3. 3

      Mäkkärin uusi ajatus: Jos ihmiset eivät tule ruoan luo...

    4. 4

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    5. 5

      Asuntojen hinnat putosivat näissä kunnissa – 1960–1970-luvuilla rakennetut talot selittävät

    6. 6

      Kartanoremonttia ja jättipalkkioita juristeille – viranomainen kyllästyi säätiön holtittomaan rahankäyttöön

    7. 7

      Trumpin kauppalinjaukset vuotivat julkisuuteen – huolettavat Suomessa

    8. 8

      Suomeen syntyy yli 1 100 työntekijän rakennusalan yhtiö – aikoo palkata yli 100 työntekijää vuodessa

    9. 9

      Suomessa käy McDonald’s-kato: Joka viides ravintola suljettu vuodessa

    10. 10

      Suomen Hoivatiloilla pirteä aloitus pörssin päälistalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    2. 2

      Kartanoremonttia ja jättipalkkioita juristeille – viranomainen kyllästyi säätiön holtittomaan rahankäyttöön

    3. 3

      Juristeilta meni tähän 360 000 tuntia – tietokone tekee sekunneissa

    4. 4

      Ensin 30, pian 80 ja täydellä teholla 200 – taas on töitä tarjolla

    5. 5

      Elektroniikkajätti yllätti itsensäkin: tuotteet viedään käsistä

    6. 6

      Seppälä hakeutuu yrityssaneeraukseen – ”taistelutahtoa riittää”

    7. 7

      Miksi työhaastattelussa kysytään harrastuksista? 5 asiaa, jotka rekrytoija haluaa selvittää

    8. 8

      Suomeen syntyy yli 1 100 työntekijän rakennusalan yhtiö – aikoo palkata yli 100 työntekijää vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Liittovaltio tai ero – tätä EU ei uskalla sinulta kysyä

    10. 10

      Postimerkit kallistuvat jälleen – viidessä vuodessa hinta noussut 73 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    6. 6

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää