RIM peittosi markkinoiden ennusteet

Julkaistu: , Päivitetty:

Kanadalainen kämmenkoneiden valmistaja Research In Motion eli RIM Ltd. yllätti markkinat kertomalla odotuksia paremmasta ensi neljänneksen tuloksestaan torstaina. Yhtiö lisää myös kameroiden kaltaisia uusia toimintoja Blackberry -laitteisiinsa.
Toimitusjohtaja Jim Balsillie sanoo yhtiön tuovan markkinoille Blackberryn uusia malleja syyskuussa ja lokakuun alussa. Uutuudet ovat aiempia malleja ohuempia ja virtaviivaisempia ja niissä on mukana kamera- ja multimediatoimintoja.

Reutersin mukaan ammattilaisten keskuudessa suosittu RIM aikoo näin laventaa asiakaskuntaansa kuluttajamarkkinoiden suuntaan.

Jim Balsillie ja talousjohtaja Dennis Kavelmann uskovat uutuuksien lisäävän yhtiön myyntiä loppuvuonna. Kaksikko pitää kuitenkin RIM:n nykyisen ohjauksen ennallaan.

Torstaina RIM kertoi tehneensä 129,8 miljoonan dollarin nettotuloksen kesäkuun alussa päättyneellä tilikauden ensimmäisellä neljänneksellä. Vuotta aiemmin tulos oli 132,5 miljoonaa dollaria. Osakekohtainen tulos parani 0,68 dollariin vuoden takaisesta 0,67 dollarista.

Tulos oli hieman Reutersin analyytikoiden odotuksia parempi. Eräät analyytikot kuitenkin muistuttivat, että RIM ylsi selvästi parempiin lukuihin kuin vaikkapa kilpaileva kämmenkonevalmistaja Palm.

Jakson aikana RIM hankki 680 000 uutta Blackberryn tilaajaa. Luku oli hieman parempi kuin analyytikoiden ja yhtiön omat ennusteet, jotka oli asetettu 675 000 tilaajaan.

Myynti kasvoi 35 prosenttia ja oli 613,1 miljoonaa dollaria.

Torstai-iltana Inetissä yhtiön osakkeen kurssi kipusi kuusi prosenttia 69,86 dollariin. Nasdaqin päätöskurssi oli 65,98 dollaria.

Toukokuussa RIM ilmoitti vihdoin sopineensa pitkään jatkuneen patenttikiistan NTP Inc:n kanssa. Sopimuksen mukaan RIM maksaa 612,5 miljoonan dollarin korvaukset amerikkalaisyhtiölle.










Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    2. 2

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    3. 3

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    4. 4

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    5. 5

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    6. 6

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    7. 7

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    8. 8

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    9. 9

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää