Piikiekkovalmistaja Okmetic nousi pörssikevään tähdeksi

Julkaistu:

Helsingin pörssin kevään kurssisahauksesta parhaiten selvinneet yhtiöt ovat pieniä yrityksiä, jotka ovat katkaisseet pitkän tappioputken. Kymmenen eniten nousseen osakkeen listalla on myös muutama suuryritys ja yritysjärjestelyn kohteena oleva yritys.
Parhaiden osakkeiden listan kärjessä komeilee elektroniikkateollisuuden piikiekkovalmistaja Okmetic, joka alkuvuonna venyi positiiviseen tulokseen viiden rankan tappio- ja saneerausvuoden jälkeen.

– Okmetic on selkeä niin sanottu turnaround case, jonka markkinat löysivät kevättalvella, kokenut salkunhoitaja linjaa.

Toiseksi parhaiten pörssin vuoristoradasta on selvinnyt vuolukiviyhtiö Tulikivi. Yhtiön tulos parantui ja liikevaihto kasvoi rajusti ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Vuolukivi osti keväällä kaakeliuunivalmistaja Kermansaven, jonka sijoittajat tulkitsivat onnistuneeksi ostokseksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tulikivi on hyötynyt öljyn hinnan noususta. Öljyn korkea hinta on saanut asunnonomistajat ympäri Eurooppaa lämmittämään kotejaan puulla. Yhtiö vie ulkomaille noin puolet valmistamistaan uuneista.

Lisäksi Tulikiven osake splitattiin huhtikuussa neljään osaan, mikä positiivisissa olosuhteissa nostattaa osakekurssia.

Pörssin eniten nousseiden listan kolmannelta sijalta löytyy sähköyhtiö Eon Finland, jonka energiayhtiö Fortum käytännössä hankki omistukseensa keväällä.

Eon Finland kiilasi pörssikärkeen yritysoston takia, koska Fortumin osto toteutettiin isoilla pörssikaupoilla yli markkinahinnan.

Nosturikonserni KCI Konecranes nauttii maailmantalouden noususuhdanteesta ja yhtiön tilauskanta pullistelee. Yhtiön liikevaihto kasvoi alkuvuonna noin puolella verrattuna edellisen vuoden samaan aikaan.

– Nyt on kysyntää – vuorineuvos Tauno Matomäen sanoin – hevosta suuremmille koneille, arvostettu sijoittaja selvittää.

Konecranesin osaketta on nostanut myös yhdysvaltalaisen kilpailijan MMH Holdingsin osto.

SSH:lta odotetaan tappioputken katkaisua

Viidennellä sijalla oleva tietoturvayritys SSH on myös niin sanottu turnaround-osake. Yhtiö ei saanut tulostaan kuntoon vielä ensimmäisellä vuosineljänneksellä, mutta yhtiön tappio väheni alkuvuonna erittäin voimakkaasti.

Odotukset yhtiön positiivisesta tuloksesta ovat kovat, sillä sijoittajapiirit ovat nimenneet yrityksen perustajan Tatu Ylösen "?Satu Ylöseksi"?.

– SSH voi nousta pörssissä Okmeticin haastajaksi, jos kuuden vuoden tappioputki saadaan katkaistuksi, analyytikkolähde kertoo.

SSH:n kilpailija F-Secure nousi voitolliseksi jo kaksi vuotta sitten.

Eniten nousseista osakkeista ohjelmistofirma Tekla ja eQ Pankki ovat parantaneet tulostaan. EQ hyötyy lisäksi rahoitusalan nousukaudesta.

Teräskonserni Outokumpu on myös täyskäännöksen tehnyt yritys. Maailman teräsmarkkinat ovat kääntyneet nousuun ja yhtiön valmistama ruostumaton teräs myy hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    8. 8

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    9. 9

      Näin Suomen talouskasvua on ennustettu tänä vuonna – maaliskuun luvuista tultu huimasti ylös

    10. 10

      VM: Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,9 prosenttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    7. 7

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää