Helsingissä kurssit alamäessä

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin pörssissä osakekauppa on avautunut selvään alamäkeen Nokian johdolla tänään. Kurssit laskivat eilen New Yorkissa. Pääosa vaihtokärjen osakkeista on laskussa, eniten on luisunut Metso ja vain Tietoenator on noussut selvästi. Orion kertoi Tukkukaupparyhmänsä henkilöstövähennyksistä, ja kurssi on niiannut.

Yleisindeksi OMXH oli kello 10.40 aikaa laskenut 0,7 prosenttia ja painorajoitettu OMXH Cap 0,6 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt noin 130 miljoonaa euroa, josta Nokiaa noin 80 miljoonaa euroa. Toimialaluokista energia oli peruuttanut eniten.

Nokia oli niiannut 1,2 prosenttia 15,93 euroon. Matkapuhelinjätti päätti 19,97 dollariin eli 15,87 euroon eilen New Yorkissa. ING nosti Nokian osakkeen tavoitehintaa kuudella prosentilla 17,50 euroon. Investointipankki Societe Generale nosti Nokian osakkeen tavoitehinnan 19 euroon 17,50 eurosta.

Muista vaihdetuimmista Sampo oli laskenut 0,9 prosenttia ja Rautaruukki 1,4 prosenttia, kun taas Tietoenator oli kohonnut 1,2 prosenttia ja Fortum 0,2 prosenttia. Neste Oil oli painunut 1,3 prosenttia ja Metso 1,9 prosenttia.

Lääkeyhtiö Orion kertoi Tukkukaupparyhmänsä vähentävän noin 50 henkilöä jakelutoiminnasta. B-osakkeen kurssi oli peruuttanut 1,1 prosenttia.

Elintarvikeyhtiö HK Ruokatalo kertoi sen ja tanskalaisen Danish Crownin yhteisyrityksen Saturn Nordic Holdingin hankkineen puolalaisen lihayhtiön Sokolowin kokonaan omistukseensa. Kurssi oli painunut 1,1 prosenttia.

Suurista metsäyhtiöistä UPM oli livennyt 0,1 prosenttia ja Stora Enson R-osake saman verran, kun taas M-realin B-osake oli vahvistunut 0,3 prosenttia. Stora Enso kertoi kasvattavansa lainaansa 300 miljoonaan dollariin Kiinan toimintojensa tukemiseksi ja laajentamiseksi.

Liike- ja mainoslahjoihin erikoistuneen Leo Longlifen tulos ja liikevaihto olivat kasvussa tammi-kesäkuussa vuoden takaiseen verrattuna. Yhtiön osakkeilla ei oltu käyty kauppaa vielä aamupäivällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      EKP:n huoli valuutan vahvistumisesta halventaa euroa

    8. 8

      EKP pelkää euron vahvistumista

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Pihlajalinna kohensi hieman tulostaan – toimitusjohtaja pettyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää