EU-puheenjohtajuus tuo vipinää taksitolpille

Heinäkuussa alkava Suomen EU-puheenjohtajuuskauden odotetaan tuovan mukavasti lisätöitä myös taksiyrittäjille. Kysynnän uskotaan kasvavan syksyllä etenkin pääkaupunkiseudulla, kun edessä ovat isot kokoukset Helsingissä.

- Syksy on takseille muutenkin vuoden parasta sesonkia. Lomat on ohi, säät muuttuvat sateisiksi ja lopuksi edessä on pikkujoulusesonki, kertoo Taksiliiton viestinnästä vastaava Nina Nizovsky.

Hänen mukaansa heinä- ja elokuusta selvitään ilman kaluston lisäyksiä, mutta syksyn tullen pirssejä tuodaan tarjolle mahdollisimman paljon. Pikkujoulusesonkina marras-joulukuussa voi Helsingin seudulla olla kaikesta huolimatta aiempaa pahempi autopula.

- Valtaosa kyydittävistä tulee olemaan mediaväkeä ja kokouksia muuten seuraavia. Varsinaiset kokousedustajat kulkevat valtion järjestämillä kyydeillä, kertoo Nizovsky.

Hän tunnustaa, että edellisellä puheenjohtajakaudella vuonna 1999 taksiyrittäjien saldo kokousruljanssista jäi lopulta varsin pieneksi. Nizovskyn mukaan nyt on syytä odottaa parempaa, sillä kokoukset ovat isompia ja taksien kysyntä muutenkin selvästi korkeammalla kuin vuosituhannen vaihteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Bonukset paisuivat – Alkon toimitusjohtaja tienasi viime vuonna liki 454 000 euroa

    7. 7

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    8. 8

      Valiokunnan puheenjohtaja: Uber joutuu hakemaan taksiluvat kuten muutkin

    9. 9

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    10. 10

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    5. 5

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    6. 6

      Professori vertaa Sipilän hallitusta Trumpiin: ”Tulee sutta ja sekundaa, haukkua ja parkua”

    7. 7

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    8. 8

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    4. 4

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    10. 10

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    11. Näytä lisää