Kilpailuvirasto: Poliitikkojen päätettävä kauppakilpailusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Kilpailuvirasto vaatii, että vähittäiskaupan kilpailun pelisäännöt on selvitettävä juurta jaksain. Ylijohtaja Juhani Jokisen mielestä pöydälle on nostettava esimerkiksi vuoden 1999 uudistus, joka rajoittaa suurmyymälöiden perustamista.

Nykyisin suurmyymälän perustaminen on ison lupaprosessin takana. Jokinen viittaa vuonna 1999 uudistettuun maankäyttö- ja rakennuslakiin.

Se määrää, että yli 2 000 neliön marketteja voi rakentaa keskusta-alueiden ulkopuolella vain suuryksiköille kaavoitettuun paikkaan. Aiemmin kaupan suuryksiköitä sai rakentaa alueille, jotka oli asemakaavassa merkitty liikerakentamiseen.

Kauppapaikan saanti on Jokisen mielestä vahvojen keskusliikkeiden ulkopuolisille tulijoille "rajoitettua". Hän viittaa kaavoitussääntöihin.

- Suurmyymälöiden kaavoitussääntöjä on mietittävä kilpailun näkökulmasta. Kaupan suuryksiköitä voi edistää vain erityisen poliittisen harkinnan tuloksena.

Jokisen mukaan on aika arvioida, minkälaisia kilpailuvaikutuksia sillä (raskaalla lupakäytännöllä) on ollut.

- Sen jälkeen on tehtävä poliittisia päätöksiä, mihin suuntaan halutaan kulkea.

Vähittäiskaupan kilpailu ei Jokisen mielestä toimi, jos rakenteet ovat mitkä ne ovat. Hän kuitenkin tyytyisi tiukkaan sääntelyyn, jos se jatkuisi perusteellisen poliittisen harkinnan jälkeen.

- Jos haluamme, että alalle tulijoille tai laajentujille ei ole mahdollisuutta perustaa marketteja, hyvä. Silloin asia on selvä. Mutta hinta on, että kaupan kilpailu ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Jokisen mielestä vallassa olevat kaupparyhmittymät saavat kilpailuedun nykyisten kaavoitussääntöjen takia.

- Ulkopuolinen, joka haluaa laajentua tai tulla markkinoille, ei todennäköisesti pysty vastaamaan hypermarket-kilpailuun.

Ympäristöministeriössä on perusteilla työryhmä miettimään kaupan asioita. Työryhmän jäsenet ovat esimerkiksi YM:stä, kauppa- ja teollisuusministeriöstä, Kilpailuvirastosta ja kaupan järjestöistä.

Työryhmän selvityksen pitäisi olla valmis ensi vuoden syksyllä.

YM:n yliarkkitehdin Katri Tulkin mukaan työryhmä ei aio kuitenkaan tehdä ehdotuksia suurkauppojen sijaintimääräysten keventämiseksi.

- Työryhmä ei ole purkamassa kaupan sääntelyä. Olettamus ei ole, että tässä on hirveästi lainsäädännön muutostarvetta.

Tulkin mukaan tarkoitus on pikemminkin kartoittaa tilannetta. Työryhmä miettii esimerkiksi, onko sääntelystä haittaa kilpailulle.

- Sääntelyn taustalla on ajatus, että voidaan turvata esimerkiksi kaupalliset peruspalvelut, keskustojen elävyys ja elinympäristön laatu, sanoo Tulkki.

Kaupalliset peruspalvelut tarkoittavat pieniä lähimyymälöitä, jotka saavat olla auki sunnuntaisin useammin kuin yli 400 neliön kaupat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    5. 5

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    6. 6

      EU saattaa asettaa autonvalmistajille sähköautokiintiöt

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Suositusnoston saanut YIT nousi jyrkästi, Savo-Solar rojahti

    9. 9

      Ekonomisti yllättyi: Näin paljon Suomessa palkitaan lapsia arvosanoista

    10. 10

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    7. 7

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Tätä et näe tilinauhasta: Näin suuri osa palkastasi menee edeltäjiesi eläkkeisiin

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Älä korjaa Saksasta ostettua autoa omin päin – laissa erikoispiirre

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää