Investoinnit piristivät tunturimatkailua



Lapin tuntureiden talvikausi näyttää jälleen menneen hyvin. Matkailijamäärät jatkavat tasaista kasvuaan, jota on kestänyt kuluvan vuosituhannen ajan.

Soittokierros eri keskuksiin antaa vaikutelman, että kasvu on ollut viiden prosentin luokkaa. Tuotto kasvaa hinnankorotusten vuoksi hieman nopeammin kuin matkustajamäärä.

Huomattavasti suurempiin lukuihin päästään siellä, missä on investoitu huonekapasiteettiin. Yritysten mukaan huoneita ei ole tarvinnut pitää tyhjillään, vaikka yleensä hotellin laajennus ennakoi käyttöasteen tilapäistä notkahdusta.

Ylläksen Äkäshotelli puhuu "kymmenien prosenttien" kasvusta. Hotellia on laajennettu ja laajennetaan ensi vuonnakin. Samoin on tehty Sallatunturilla, joka ilmoittaa kasvuprosentikseen 23. Pyhä on kasvanut kymmenkunta prosenttia, mistä puolet johtuu laajennuksesta.

Yllästä ja koko Länsi-Lappia hallitseva Lapland Hotels

-ketju vahvistaa tuloksen erittäin hyväksi. Vertailukelpoista tulosta on kuitenkin vaikea saada, koska yhdeksän hotellin ketju kasvoi nykyiselleen vasta viime syksynä. Ketju investoi ensi vuonna Ylläksen lisäksi Saariselälle, jossa Riekonlinna saa 48 uutta huonetta. Yhtiön tilat kasvavat yli 1 100 huoneeseen.

Ylläksellä suurin osa matkailijoista asuu mökeissä. Alueen suurin mökkivälittäjä on kolminkertaistanut liikevaihtonsa vuodesta 2001: kasvu on ollut 10-30 prosenttia vuodessa, lähivuosien vuositavoite nousee 15-30 prosenttiin.

- Kotimainen kysyntä ei kasva samaan tahtiin kapasiteetin kasvun kanssa. Kysyntä keskittyy myös entistä lyhyempään jaksoon. Ulkomaiselle kasvulle ei näy kuitenkaan esteitä, eikä tällöin ole syytä jättää investoimatta, Mauri Kuru Destination Lapland -markkinointiyhtiöstä arvioi.

Ulkomaiset matkailijat kasvattavat muitakin matkailukeskuksia. Tämän vahvistavat myös Matkailunedistämiskeskuksen tilastot. Ne vahvistavat samalla, että Lapin hotellit vetävät koko maan matkailun kasvua.

Ulkomaisten matkailijoiden virta keskittyy pimeimpään talveen, joka oli kymmenen vuotta sitten vielä hiljaista aikaa. Ensimmäiset britit saapuvat marraskuussa ja viimeistään joulukuussa he hallitsevat hotelleja. Joulun tietämissä ulkomaalaisten osuus on parhaimmillaan 90 prosenttia hotellien asukkaista.

Ulkomaalaisten osuus on kasvanut jatkuvasti myös kevättalvella. Vasta pääsiäinen nostaa kotimaisten matkailijoiden osuuden 90 prosenttiin.

Vuonna 2000 Lapin hotellien osuus Suomen hotelliyöpymisistä oli noin 14 prosenttia. Viime vuonna osuus kasvoi jo 19 prosenttiin. Viime talven tammi-helmikuussa osuus nousi jo kolmasosaan. Kasvu keskittyy siis talvikuukausiin.

Sama kehitys näkyy ulkomaalaisten osuuksissa. Englantilaisten matkailijoiden määrä kasvoi tammi-helmikuussa yli 12 prosenttia koko maassa. Koko vuonna heidän määränsä kasvoi vain vajaat kolme prosenttia. Tästä voi päätellä, että britit majoittuivat Lapin hotelleihin.

Venäläisten määrä kasvoi tammi-helmikuussa koko maassa 43 prosenttia. Koko vuonna kasvu oli reilut 11 prosenttia.

Matkailuyritykset hankkivat ulkomaalaisia matkailijoita lentopaketeilla, jotka sovitaan ulkomaalaisten matkatoimistojen kanssa. Kuusamon kenttä tuo matkailijoita myös Sallaan ja Pyhälle. Amsterdamista tulee suora lento viikoittain.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    4. 4

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Tankkaatko bensaa vai dieseliä? Nyt repesi hintaero pumpuilla

    7. 7

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    10. 10

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää