Islannin presidentti kiillotti yritysten julkisuuskuvaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Islannin presidentti Ólafur Ragnar Grimsson torjui keskiviikkona epäilyt osakekaupoilla nopeasti kasvaneiden islantilaisyhtiöiden tarkoitusperistä.

Islantilaisen finanssikonsernin Kaupthing Bankin seminaarissa Helsingissä puhunut Grimsson kertoi muun muassa englantilaisten lehtien hämmästelleen islantilaisten rynnistystä Britannian valmisruokamarkkinoiden kärkeen.

Islantilaiset sijoitusyhtiöt ovat nurkanneet nopeaan tahtiin myös Suomessa. Yksistään sijoitusyhtiö FL Groupilla on lentoyhtiö Finnairista reilut kymmenen prosenttia. Presidentin mukaan epäilyt hämäristä nurkanvaltauksista johtuvat epätietoisuudesta.

- Globaalitaloudessa meidän on syytä ylläpitää luottamus ulkomaisiin kumppaneihimme. Toisaalta ulkomaisten medioiden tulisi kertoa vääristelemättä islantilaisyhtiöistä, sanoi Grimsson.

Hänen mukaansa arviot islantilaisten toiminnasta ovat maailmalla olleet sitä myönteisempiä mitä enemmän saarivaltiosta tiedetään.

Presidentti myönsi, että maata vaivaavat valtiontalouden alijäämä sekä korkea inflaatio, jota vastaan Islannin keskuspankki taistelee. Osasyy ongelmiin on heittelehtivä kruunu, jonka arvoon ovat vaikuttaneet esimerkiksi ylioptimistiset kotimarkkinat.

- Talouden epätasapaino ja inflaatiopaineet eivät ole Islannin historiassa uutta. Olemme taltuttaneet ne aiemmin ja niin teemme nytkin. Tällä kertaa joudumme toimimaan vain entistä kansainvälisemmässä toimintaympäristössä.

- Jotkut yritykset eivät luonnollisesti menesty yhtä hyvin kuin toiset ja osa jopa kaatuu, mutta se on kapitalismin luonne. Islannin talouden kannalta on kuitenkin olennaista, että meillä on kestävät yhteydet koko maailman markkinoille, Grimsson totesi.

Islannin ja Kiinan välisestä talousyhteistyöstä on Grimssonin mukaan tullut viime aikoina yhä tiiviimpää. Myös Intiasta on muodostunut Islannille tärkeä markkina-alue, mikä on esimerkiksi auttanut islantilaista Actavisia nousemaan yhdeksi maailman merkittävimmistä lääkeyhtiöistä.

Grimsson muistutti, että nykyiset ongelmat ovat pieniä verrattuna 1980-luvun lopulle, jolloin hän Islannin valtiovarainministerinä ohjasi maataan avautuvaan globaalitalouteen.

Islantia uhkaavasta pankkikriisistä ovat varoittaneet muun muassa kansainväliset investointipankit, kuten Merrill Lynch. Saarivaltion merkittävimpinä ongelmina pidetään ylikuumentunutta taloutta ja reippaasti kasvanutta ulkomaanvelkaa.

Islantilaispankeilla on vuoden 2007 loppuun mennessä erääntyviä ulkomaisia lainoja noin 15 miljardia euroa, mikä on 1,3 kertaa maan kokonaistuotannon arvo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    8. 8

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää