Ollila:Nokia pysyy verkkobisneksessä

Nokian väistyvä pääjohtaja Jorma Ollila näkee, että matkapuhelinverkoilla on edelleen sijansa yhtiön tuotannossa. Hänen mukaansa Nokian puhelimet ovat selkeästi hyötyneet kilpailussa siitä, että mukana ovat myös verkot. Verkkoalan menossa olevaan konsolidaatiokehitykseen Nokia ei näillä näkymin ota osaa.

-Sellaisia vaihtoehtoja on katsottu läpi, jotka saattaisivat vahvistaa meitä, Ollila sanoi tänään taloustoimittajien tilaisuudessa.

Hänen mukaansa ostettavaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Ulkoistamistakaan ei ole suunnitteilla viedä nykytasoa pidemmälle.

-Tukiaseman hardware-osuudesta 70 prosenttia tehdään tällä hetkellä ulkoistettuna, teemme itse vain 30 prosenttia, hän totesi.

Ollila hämmästelee itsekin kulunutta lähes viittätoista vuotta Nokian johdossa, sillä hänelle arvioitiin alunperin, että on hyvä, jos johdossa jaksaa 5-7 vuotta. Nokiassa Ollila on ollut yhteensä 21 vuotta. Tänä aikana Suomi on vaurastunut roimasti.

-Suomi selvisi rakennemuutoksesta, se on uskomaton menestystarina, Ollila sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    2. 2

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    8. 8

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    6. 6

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää