Neilimo pelkää kohua KPO:n lahjusjutusta

Julkaistu: , Päivitetty:

S-ryhmän johtajat säikähtivät Osuuskauppa KPO:n lahjusoikeudenkäynnin takia. SOK:n pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo pelkää yleistä keskustelua aiheesta.

- Tällaisissa tapauksissa media yleistää usein, jolloin asia voi nousta laajemmankin keskustelun piiriin. Kuitenkin tapaus liittyy yhteen henkilöön yhdessä osuuskaupassa, sanoo Neilimo.

KPO:n toimitusjohtaja Martti Eurola on syytteessä lahjusmatkoista Vaasan käräjäoikeudessa.

KPO lennätti Vaasan kaupungin johdon yksityiskoneella ruskamatkalle Saariselälle syyskuussa 2002. Vuotta myöhemmin vastaava matka kohdistui Tallinnaan.

KPO on yksi alueosuuskaupoista. S-ryhmään kuuluu osuuskauppojen ja SOK:n lisäksi esimerkiksi hotelleja, rautakauppoja ja Sokos-tavaratalot.

Neilimon mielestä ketään ei pitäisi leimata ennen kuin on olemassa oikeuden päätös. KPO:n toimitusjohtajaa ei ole tuomittu oikeudessa.

Syyskuussa eläkkeelle jäävä Eurola on kuitenkin kuulusteluissa tunnustanut käyneensä bordellissa KPO:n laskuun.

- Se on epäeettistä käyttäytymistä enkä voi sitä hyväksyä. Liikkeenjohtajilta pitää vaatia moraalis-eettistä käyttäytymistä enemmän kuin muilta, sanoo Neilimo.

Neilimon mielestä oikeusjupakka on KPO:n sisäinen. SOK on alueosuuskauppojen omistama yhtiö, joka muun muassa kehittää S-ryhmän strategiaa.

Neilimon mukaan SOK:n tehtäviin ei kuulu osuuskauppojen toimitusjohtajien palkkaaminen eikä erottaminen.

- Osuuskauppa on itsenäinen toimija. Toimitusjohtajan ottaa ja erottaa osuuskaupan hallintoneuvosto.

SOK:n hallitusjäsenet korostavat, että vastuu on KPO:n. He ovat pääasiassa osuuskauppojen toimitusjohtajia.

Huolestuttaako, että S-

ryhmän maine tahriintuu?

- Toki tämä on ikävä asia, olemme osa S-ryhmää. Kyllä tämä on tuonut aika paljon negatiivista julkisuutta, sanoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Ulla-Maija Tolonen.

SOK:n hallintoryhmän johtaja Jukka Salminen sanoo, että "varmasti ollaan huolissaan" S-ryhmän maineesta. Sen enemmän hän ei suostu KPO-asiasta puhumaan.

- En ole sanonut, että en ole huolissani, muotoilee puolestaan Keskimaa Osuuskaupan toimitusjohtaja Kuisma Niemelä.

Käynti tallinnalaisessa bordellissa on kirjattu edustuskuluksi osuuskaupan kirjanpitoon. Bordellireissu maksoi yli 400 euroa.

Syyttäjällä ja syytetyillä on erilainen näkemys siitä, kuka tai ketkä olivat bordellissa.

Ainoastaan KPO:n Eurola on tunnustanut käyneensä siellä.

Syytteen mukaan KPO käytti Saariselän matkaan rahaa liki 16 000 euroa ja Tallinnan matkaan vajaat 2 500 euroa.

Vaasan johtava kihlakunnansyyttäjä Mikko Jaatinen vaatii Eurolalle rangaistusta lahjoman antamisesta ja KPO:lle vähintään 150 000 euron yhteisösakkoa.

Lisäksi syyttäjä vaati Vaasan kaupunginjohtajalle Markku Lumiolle, apulaiskaupunginjohtaja Heikki Longalle, teknisen viraston johtajalle Heikki Vehkaojalle ja entiselle tiepiirin johtajalle ehdollisia vankeusrangaistuksia lahjusmatkoista.

KPO:lla oli matkojen aikaan vireillä Vaasassa muun muassa Prisman market-

alueen kaavamuutos sekä ABC-liikennemyymälän aluevaraus ja siihen liittyvä kaavamuutos.

Syyttäjä pitää KPO:n kustantamia matkoja huvittelureissuina, joilla oli tarkoitus edistää kyseisiä rakennushankkeita.

Vaasan kaupungin johto ja KPO kiistävät syytteet.

Syytettyjen mielestä kyseessä oli puhdas työmatka. Syytetyt ovat sitä mieltä, että kestitys oli kohtuullista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    2. 2

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    5. 5

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Käräjäoikeus määräsi Uber-johtajan omaisuutta takavarikkoon

    8. 8

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    9. 9

      Osakkeet jyrkimmässä laskussa yli kuukauteen New Yorkissa – kyberhyökkäys iski tekno-osakkeisiin

    10. 10

      Viking Line: Tallinnan-reitin matkustajamäärä +30 % kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    8. 8

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    9. 9

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    10. 10

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää