Latvian kiekkokisat lähelle lipunmyyntitavoitetta

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n markkinointipäällikkö Kimmo Leinonen kehuu Latvian MM-kisojen pääsylippujen myyntilukuja. MM-turnauksen 56 otteluun ja kahteen halliin myytiin maksimimäärästä eli 396 000 lipusta noin 75 prosenttia eli noin 297 000 pilettiä. Tavoite oli 80 prosenttia eli 316 800 lippua.

- Hyvä saavutus tämä on, Leinonen kiteyttää.

- Määrä ei varmaankaan enää kasva, sillä edellisten kisojen tavoin turnauksen viimeiset pelit myydään ensimmäisenä loppuun, Leinonen jatkoi.

MM-turnaus myönnettiin Latvialle Saksassa 2001. Kisojen yksi edellytys oli suurareenan rakentaminen, liki 11 000 katsojaa vetävä Riian areena saatiin viimeisteltyä MM-turnauskuntoon juuri h-hetkellä. Kakkoshalli Skonton maksimikapasiteetti on noin 6 500 katsojaa.

- Täytyy tunnustaa, että vähän pelkäsin miten onnistutaan. Kahdestakin syystä: jääkiekko ei ole Latviassa sellaisessa asemassa, mitä se on Euroopan vahvoissa jääkiekkomaissa.

- Ja siksi myös, että kun kisat pelataan vain yhdessä kaupungissa tarvitaan reippaasti paikallisten kiinnostumista. Kisaturistien innostus ei silloin riitä, Leinonen jatkoi.

IIHF kuittaa pääsylippumyynnistä kirstuunsa 10 prosenttia, loput jäävät isännille eli Latvian jääkiekkoliitolle.

- Tulos on samassa luokassa, kuin mihin esimerkiksi Itävallan kisoissa 2005 yllettiin, Leinonen summaa.

Itävallassa viime keväänä Innsbruckissa ja Wienissä pelattuihin MM-peleihin myytiin kaikkiaan 323 974 lippua.

Jääkiekon MM-kisojen pääsylippujen myyntiennätys tehtiin Tshekissä 2004, jolloin kaupan kävi 552 097 tikettiä. Pääsylippumyyntirankkauksessa seuraavaksi kiinnostavimmat MM-turnaukset ovat olleet Suomi 1997 (526 000), Suomi 2003 (454 693), ja Saksa 2001 (407 542). Suomessa 1991 pelatussa MM-kisoissa pääsylippumyynti saavutti lukeman 310 627.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Bonukset paisuivat – Alkon toimitusjohtaja tienasi viime vuonna liki 454 000 euroa

    7. 7

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    8. 8

      Valiokunnan puheenjohtaja: Uber joutuu hakemaan taksiluvat kuten muutkin

    9. 9

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    10. 10

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    5. 5

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    6. 6

      Professori vertaa Sipilän hallitusta Trumpiin: ”Tulee sutta ja sekundaa, haukkua ja parkua”

    7. 7

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    8. 8

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    4. 4

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    10. 10

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    11. Näytä lisää