Kaljabaarit katoamassa katukuvasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Elintason nousu, tiukentuvat tupakointimääräykset sekä muutokset alkoholiverotuksessa ovat olleet myrkkyä baariyrittäjille. Erityisesti matalamman tason keskiolutbaarit ovat kärsineet asiakaskadosta.

Yritysten on ollut pakko lisätä ruokamyynnin osuutta, nostaa baarin anniskeluoikeuksia tai lopettaa toiminta kokonaan. Vuosituhannen vaihteessa Suomessa oli lähes 4 400 C-ravintolaa, mutta nyt niitä on vain noin 2 800. Joka kolmas C-ravintola oli hävinnyt tai muuttanut oikeuksiaan.

C-ravintoloiden alkoholin myynti alkoholina mitattuna on romahtanut kahdeksassa vuodessa kolmannekseen. A- ja B-ravintoloidenkin alkoholin myynti on laskenut, mutta Alkon myynti on kasvanut samaan aikaan noin 40 prosenttia.

Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton tutkimuspäällikkö Heikki Lankinen uskoo, että keskiolutbaareja kohdannut myynnin nopea väheneminen jatkuu edelleen.

- Tässä on kyseessä pitkän aikavälin trendi, joka vain kiihtyi veromuutosten takia. Alkoholiveron lasku ja Viron tuonnin vapauttaminen vaikuttivat varsinkin Etelä-Suomessa ravintolamyyntiin. Myynti lähti roimaan laskuun kesällä 2004, hän toteaa.

Lankisen mukaan taustalla ovat toisaalta väestön ikääntymiseen ja toisaalta elintason nousuun liittyvät muutokset.

- Kun elintaso nousee, ravintolakulutus kanavoituu yleensä tasokkaampiin ravintoloihin. Lisäksi meillä Suomessa suuret ikäluokat alkavat tulla sen verran iäkkäiksi, etteivät he jaksa enää käydä entiseen tahtiin ravintoloissa, hän sanoo.

Lankinen kuitenkin muistuttaa, että tupakointikielto voi myös tuoda ravintoloille joitain uusia asiakkaita ja siten myyntiä menetetyn tilalle. Näin on käynyt ainakin Irlannissa ja Ruotsissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    8. 8

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää