Helsingin toimistovuokrat kääntyivät nousuun

Helsingin keskusta-alueella olevien toimistokiinteistöjen vuokrat ovat pitkän alamäen jälkeen kääntyneet nousuun. Piristynyt kysyntä on nostanut vuokria viimeisen puolen vuoden aikana vajaat kaksi prosenttia. Suunnan uskotaan olevan ylöspäin myös jatkossa.

Kiinteistötalouden instituutti KTI:n toimistovuokraindeksi sinnitteli tänä keväänä 1,7 prosentin nousuun. Indeksiin kirjattiin positiivinen etumerkki ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001.

.Uusia vuokrasopimuksia on Helsingin keskustassa tehty selkeästi edellisiä tarkastelujaksoja enemmän. KTI:n mukaan ydinkeskustan ja sitä ympäröivien alueiden välinen vuokraero on lähtenyt monen vuoden tauon jälkeen kasvuun, mikä sekin kuvastaa keskustan vetovoiman lisääntymistä.

- Myös joillakin Espoon käyttöasteongelmista kärsineillä alueilla on merkkejä piristyneestä tilakysynnästä, katsauksessa todetaan.

Alan asiantuntijat uskovatkin tyhjien tilojen vähenemiseen ja vuokratasojen nousuun nyt vahvemmin kuin vuosiin. Hyvistä kauppapaikoista ei haluta luopua, eikä markkinoilla ole juurikaan tyhjiä liiketiloja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    8. 8

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    9. 9

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    10. 10

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää