Ulkoistukset ovat väärinymmärrysten bisnestä

Julkaistu:

Ulkoistusasiakkaista 76 prosenttia haluaa ulkoistuksen tuovan säästöjä, kun palvelutarjoaja luulee halun olevan sataprosenttista. Asiakkaista 67 prosenttia haluaa ostaa osaamista, kun toimittajista 14 prosenttia arvelee ostajan haluavan sitä. Vain riskien vähentämisen merkityksestä ulkoistusmotiivina sekä asiakas että myyjä ovat samaa mieltä.
Nämä valtavasta kuilusta asiakkaan ja myyjän välillä kertovat luvut ovat peräisin tutkimuslaitos PA Consultingin tekemästä kansainvälisestä ulkoistustutkimuksesta.

– It-ulkoistuksen on tiedettykin olevan vaikeaa, PA Consultingin toimitusjohtaja Petri Kirkkomäki sanoo.

Vain 35 prosenttia asiakkaista uskoo, että ulkoistusta käytetään suuressa määrin hyväksi liiketoiminnan muutoksessa. Toimittajista 88 prosenttia elää kuitenkin tässä uskossa.

– Ulkoistuksia käytettiin olettamaamme harvemmin bisnesten uudistamiseen. Silti monet parhaista esimerkeistä ovat juuri tällaisia, esimerkiksi Suomessa asiaa julkisestikin esitellyt Kesko, Kirkkomäki huomauttaa.

Tutkimus tehtiin viime vuonna, ja siihen vastasi 354 ulkoistusasiakasta. Suurin osa vastaajista oli Euroopasta (254), ja suurin vastausmäärä saatiin Saksasta (70). Suomesta kyselyn palautti 23 organisaatiota. Tutkimusta täydennettiin strukturoidulla kyselyllä ulkoistustoimittajien ja juristien keskuudessa.

Suomalaiset ovat tämän tutkimuksen mukaan innokkaita ulkoistajia. Yli neljännes suomalaisvastaajista ilmoitti ulkoistusostojensa olevan peräti yli 60 prosenttia it-kustannuksistaan, ja vain noin puolet ilmoitti kulujen olevan alle kymmenen prosenttia. Vastaavat kansainväliset luvut ovat 14 ja 33 prosenttia.

Liian kevyet valmistelut

– Ehkä syy tähän on se, että suomalaiset menevät helposti mukaan uusiin juttuihin – onhan esimerkiksi SAP:n markkinaosuus Pohjoismaiden suurin Suomessa. Tuntuu, että monet suomalaisulkoistukset on tehty enemmänkin johdon näkemyksen kuin tarkan toiminnallis-taloudellisen analyysin pohjalta, Kirkkomäki arvelee.

Toimittajista vain 21 prosenttia oli sitä mieltä, että asiakkaat onnistuivat kertomaan tarpeensa selvästi ulkoistusmarkkinoille. Tutkimus ei sinänsä tuonut näyttöä ulkoistamis- ja ostamisosaamisesta.

– Merkittävin yllätys tässä suhteessa on se, että suomalaiset saavat vastaustensa perusteella harvemmin aikaiseksi niitä hyötyjä, joita ulkoistuksella tavoiteltiin.

Alle puolet tutkimuksen asiakaspuolen vastaajista sanoi saavansa vastinetta ulkoistusrahoilleen, kun taas 68 prosenttia toimittajista arveli asiakkaan olevan tyytyväinen. Mistä tämä kuilu kertoo?

– Tutkimusraporttimme nimi Understanding misunderstading antaa tästä vinkkiä. Taustalla on sekä liian kevyt asian valmistelu asiakaspäässä ja tästä seuraava vaikeus viestiä tavoitteet ulkoistuskumppanille että liian vähäinen panostus yhteistyöhön, Kirkkomäki vastaa.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    2. 2

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    3. 3

      Toyotan myynti kasvoi – jäi silti kolmoseksi alkuvuonna

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    6. 6

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    7. 7

      Eilen tulosten siivittäminä nousseet osakkeet halpenivat – Valmet vajosi yhä

    8. 8

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    9. 9

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    10. 10

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    3. 3

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    6. 6

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää