Halpaketjut haluavat vain suuret Sparit

Halpakauppaketjut ovat kiinnostuneita vain suurimmista Spar-kaupoista. Jos ketjut saavat myynnissä olevia Spareja, ne aikovat muuttaa vanhat ruokakaupat oman brändinsä alle ja luopuvat laajemmasta elintarvikemyynnistä.

Yleisradion tv-uutiset kertoi keskiviikkona, että jopa suuri osa myytävistä Spareista olisi jo menossa halpaketjuille eli lähinnä Halpa-Halleille ja Tokmanneille. Molemmissa ketjuissa asiaa kuitenkin vielä toppuutellaan.

- Olemme kertoneet, mitkä kohteet meitä kiinnostavat. Paikkakuntia on useita, mutta neuvottelut ovat vielä kesken, kertoo Joensuussa pääpaikkaansa pitävän Tokmannin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen.

Kokkolalaisen Halpa-Halli-ketjun toimitusjohtaja Janne Ylinen sanoo myös yrityksen listanneen kiinnostavat Spar-kohteet, mutta varoo vielä kertomasta, minkäkokoiselle paperille heidän listansa mahtuu.

Kakkosen mukaan ratkaisuja pitäisi syntyä parissa viikossa.

- Tokmannin hallituksen kokous on toukokuun puolivälissä, ja siihen mennessä meillä pitää olla selvät vastaukset ja esitykset hallitukselle, laskeskelee Kakkonen.

Voimakkaasti laajenneella Tokmannilla on tällä hetkellä eri brändien alla yli sata myymälää eri puolella Suomea. Halpa-Halli-ketjuun puolestaan kuuluu 30 myymälää. Pohjoisin myymälä on Keminmaalla ja eteläisin Porissa.

Halpaketjujen ostoaikeet liittyvät S-ryhmän ostamaan Suomen Spariin ja sen vanhoihin kauppoihin. S-ryhmä hankki viime syksynä Sparin ja sen 262 kauppaa ruotsalaiselta Axfoodilta.

Kilpailuvirasto laittoi ehdoksi, että SOK luopuu 30 Spar-kaupasta, jotta sen markkinaosuus ei kasvaisi paikallisesti liian suureksi. Lisäksi S-ryhmällä on käsissään noin sata Sparia, joita se ei itse halua pitää ja jotka se yrittää myydä joko kauppa- tai muuhun käyttöön. Suomen Spar käy nyt näistä kaupoista neuvotteluja muun muassa halpaketjujen sekä Keskon ja Tradekan kanssa.

Suomen Sparin toimitusjohtajan Jouko Vuotin mukaan Kilpailuviraston päätös edellyttää 30 kaupan myyntiä varteenotettaville päivittäistavarakaupan kilpailijoille.

- Kilpailuvirasto vaatii nimenomaan, että kilpailu näillä paikkakunnilla säilyy, sanoo Vuoti.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Kilpailuviraston myyntiin määräämät kaupat menevät Keskolle, Tradekalle tai muille päivittäistavarakauppiaille, jotka jatkavat ruokakauppaa liiketiloissa. Sen sijaan muille kaupoille ei ole mitään myyntirajoitteita.

Ruokakauppa ei halpaketjuja varsinaisesti kiinnosta, vaan ne aikovat muuttaa mahdollisesti saamansa Sparit halpakaupoiksi omien brändiensä alle. Tosin Halpa-Hallia ruokapuolikin saattaa sopivassa paikassa kiinnostaa.

Ketjuilla on myös selvä linja, millaisia kauppapaikkoja ne haluavat S-ryhmältä ostaa.

- Koon pitää olla parintuhannen neliön luokkaa. Pienemmät eivät meitä kiinnosta, ja silloin ostettavien lista lyhenee aika paljon, arvioi Halpa-Hallin Ylinen.

Myös Tokmanni on tehnyt strategisen linjauksen, jossa uudet yksiköt ovat vähintään parintuhannen neliön luokkaa.

Vuotin mukaan myytävistä Spareista suurempi osa on pieniä kauppoja, mutta joukossa on kolmisenkymmentä yli 1 500 neliön yksikköä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Konkaripalomies Tapio kertoo työn arjesta: ”Tyttö hyppäsi syliin – ihanaa, kun tulitte!”

    2. 2

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    3. 3

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    4. 4

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    5. 5

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    6. 6

      Syyte: Jäätelöä pimitettiin – veroja jäi maksamatta 160 000 euroa

    7. 7

      Kansa rynnisti asuntokaupoille Turussa – näin se on näkynyt hinnoissa

    8. 8

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    9. 9

      Nobel-voittaja Bengt Holmström puhui kansanedustajille

    10. 10

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    4. 4

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    5. 5

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    8. 8

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    9. 9

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    10. 10

      Asuntomarkkinoiden hintakuilu kypsytti yrittäjän: ”Oraakkelit kertovat mitä hyvänsä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää