Intialaiset ja venäläiset nousevat brittirikkaiden listalla

Julkaistu: , Päivitetty:

Itäisen Euroopan uusista EU-maista tulleet työntekijät pitävät Britannian inflaation kurissa ja kirittävät maan talouskasvua. Konsulttiyhtiö Ernst & Youngin Item Clubin keväisen talouskatsauksen mukaan muuttajat ovat tulleet Britanniaan aloille, joiden työvoimapula olisi saattanut johtaa rajuun palkkainflaatioon.

Britannia oli yksi vain kolmesta vanhasta EU-maasta, joka salli uusien maiden kansalaisten muuton vapaasti heti jäsenyyden alettua. Kaikkiaan EU-jäsenyys on tuonut Britanniaan 300 000 itäeurooppalaista, joista osa tosin oli jo maassa erilaisten turisti- ja opiskeluviisumeiden turvin.

Tulokkaat työskentelevät monilla aloilla, mutta etenkin maatalous, hotelli- ja ravintola-ala sekä rakentaminen ovat saaneet runsaasti itäeurooppalaista työvoimaa. Eniten muuttajia on Puolasta ja Sloveniasta.

- Britannian työvoima on nuorentunut, tullut joustavammaksi ja taloudellisemmaksi, minkä seurauksena eläke- ja inflaatiopaineet ovat hellittäneet. Siirtolaisten tasainen virta on osoittautunut hämmästyttävän positiiviseksi asiaksi, sanoo Item Clubin raportin kirjoittaja, professori Peter Spencer.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    8. 8

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    9. 9

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    10. 10

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää