Nokia ja Motorola pyrkivät toistensa tonteille

Nokian ja Motorolan välinen kilpailu kiristyi alkuvuonna kaikkein halvimmissa ja toisaalta muodikkaissa keskihintaisissa kännyköissä.

Motorola solmi helmikuussa GSM Association -järjestön kanssa sopimuksen, jonka mukaan se myy erittäin halvalla 12 miljoonaa matkapuhelinta kehittyville markkinoille edistääkseen matkapuhelimen käyttöä. Sopimus voi olla syynä siihen, miksi Motorola ilmoitti menestyneensä erityisen hyvin Afrikassa.

Nokia puolestaan on menettänyt markkinaosuuttaan Lähi-idässä ja Afrikassa. Tilanne voi tasoittua jo toisella neljänneksellä Nokian hyväksi, koska Motorolan sopimuksella voi olla vain kertaluonteinen vaikutus yhtiön myyntiin Afrikassa.

Kehittyneillä markkinoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Motorolan muodikkaan ja ohuen Razr-puhelimen menestys on Nokialle kova haaste.

Reilut 200 euroa maksava puhelin on ollut jo yli vuoden todellinen myyntimenestys.

Razr ei ole 3G-puhelin, joten se ei suoraan kilpaile Nokian Multimedian puhelimien kanssa.

Se kilpailee erityisesti Nokian Mobile Phones -toimialan kalliimpien puhelimien kanssa.

Nokian Multimedialla on edelleen vaikeuksia Pohjois-Amerikassa, jossa taas Nokian Mobile Phones tuplasi liikevaihtonsa.

Latinalaisessa Amerikassa molemmilla yhtiöillä on suunnilleen yhtä suuret markkinaosuudet. Nokia saa Sanyo-kaupasta lisää panoksia, joilla se voi uhata Motorolan johtoasemaa Amerikoissa. Nokia perusti Sanyon kanssa yhteisyrityksen vahvistaakseen asemaansa cdma-puhelimissa.

USA:ssa lähes puolet myydyistä puhelimista on cdma-puhelimia ja Latinalaisessa Amerikassa Brasilia on iso cdma-markkina.

USA:n gsm-puhelimissa Nokia arvioi olevansa markkinaykkönen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    6. 6

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    7. 7

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    8. 8

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    9. 9

      Suosituslaskut painoivat Nestettä, Evli kiipesi

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    10. 10

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää