Kampin kauppakeskus myyty brittisijoittajille

Julkaistu: , Päivitetty:

Kampin kauppakeskus on myyty ulkomaalaisille sijoittajille. Helsingin ydinkeskustan ostosparatiisin uudet omistajat ovat englantilainen kiinteistösijoittaja Boultbee Construction Ltd ja The Royal Bank of Scotland.

Yhtiöt ovat ostaneet koko kauppakeskuksen osakekannan, josta SRV Yhtiöillä oli 30 prosenttia ja Pontos Oy:llä 70 prosenttia. Boultbeelle osakkeista tulee 80 prosenttia ja The Royal Bank of Scotlandille 20 prosenttia. Kauppahinnaksi ilmoitetaan 345 miljoonaa euroa.

Boultbee omistaa 9 kauppakeskusta Ruotsissa ja 9 kauppakeskusta Englannissa, minkä lisäksi se operoi vielä 9 kauppakeskusta Englannissa.

Omistajavaihdoksen yhteydessä myös Kampin toimitusjohtaja vaihtuu. Henrik Wiberg jättää tehtävät aiemman sopimuksen mukaisesti ja hänen tilalleen tulee Tuomas Sahi.

Kampin kauppakeskus avattiin maaliskuun alussa. Ensimmäisen kuukauden aikana Kampissa oli hieman yli kolme miljoonaa kävijää.

Kauppakeskuksen lisäksi Kampissa on kaukoliikenteen ja Espoon liikenteen bussiterminaalit, 250 auton pysäköintilaitos, metron uusi sisäänkäynti sekä toimistoja ja asuntoja.

Kampin uudet torit ja aukiot valmistuvat alkukesästä. Kampin toimistokiinteistöt jäävät vielä SRV:n omistukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    9. 9

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    10. 10

      Haluatko perua parkkisakon? Viranomainen neuvoo, miten se käy

    11. Näytä lisää

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää