Greenpeace tarttuu Olkiluodon ongelmiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Ympäristöjärjestö Greenpeace teettää selvityksen Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla ilmenneistä betonin laatuongelmista. Uuden yksikön reaktorin pohjalaatan betonin on todettiin helmikuussa olevan liian huokoista ja betonin tuotanto keskeytettiin.

Töitä jatkettiin vasta maaliskuussa.

Tutkimuksen tekee lontoolainen Large & Associates. Greenpeace käytti samaa konsulttia arvioimaan rakennusluvan myöntämistä laitokselle. Tuolloin selvityksessä todettiin, ettei tarvittavia turvallisuusedellytyksiä luvan myöntämiselle ollut. Järjestö epäilee myös Säteilyturvakeskuksen (Stuk) resursseja valvoa maailman ensimmäisen epr-reaktorin suunnittelua.

TVO:n lisäksi tilannetta selvittää Stuk. Selvitys valmistuu toukokuun lopulla, arvioi toimistopäällikkö Petteri Tiippana Stukista. Keskeneräisen työn tietoja hän ei kommentoi.

- Kyseessä on monisäikeinen asia, ja on varmistettava tarkkaan, että saamme oikeat johtopäätökset, Tiippana perustelee työn kestoa.

Tiippana tyrmää Greenpeacen arvostelun.

- Selvityksiä, joita meille nyt on toimitettu, ei ollut tarkoituskaan saada rakennuslupavaiheessa. Silloin tarkastellaan periaatesuunnitelmia. Nyt on kysymys betonin koostumuksen muuttumisesta valun aikana.

Sen sijaan Greenpeacen oman selvityksen teettämistä hän pitää asiallisena.

- Hyvähän se on, että eri organisaatiot ja ihmiset ovat asioista kiinnostuneita.

Tiedotteessaan Greenpeace luonnehtii käyttämäänsä konsulttia kansainvälisesti arvostetuksi ja riippumattomaksi. Tiippana ei halua kommentoida konsultin asiantuntemusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää