Pohjoisen hiihtokeskuksissa lumivyöryvaara

Julkaistu: , Päivitetty:

Lumivyöryvaara on kohonnut Pohjois-Suomessa. Ilmatieteen laitoksen mukaan Rukalla Kuusamossa sekä Pyhä-Luoston tunturialueella lumivyöryjen riski on lähipäivinä suuri ja lumivyöryt ovat todennäköisiä.

Pyhätunturilla laskettelijoita varoitellaan lumivyöryistä hissien ala-asemille sijoitetuilla varoituskylteillä. Kyltit pystytettiin torstaina.

- Laskettelu on turvallista rinteissä, mutta rinteiden ulkopuolella lumivyöryjen riski on suuri, sanoo rinnetoiminnan päällikkö Matti Honkanen Pyhätunturi Oy:stä.

Honkasen mukaan lumivyöryvaarasta varoitetaan Pyhätunturilla lähes joka talvi. Varoituskylttejä tarvitaan, koska tunturi sijaitsee puoliksi kansallispuistoalueella, jonne laskettelijat saattavat lähteä vaeltamaan.

Tämä talvi on ollut pohjoisessa poikkeuksellisen luminen.

Rukalla ei ole pystytetty erillisiä varoituskylttejä laskettelijoille.

- Huoltoryhmämme on käynyt paikat taas aamulla läpi, eikä rinteissä ole vaarallista, sanoo liiketoimintajohtaja Matti Parviainen Rukakeskus Oy:stä.

Parviaisen mukaan Rukalla kuitenkin seurataan tilannetta, sillä lunta tulee koko ajan lisää.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myös Saariselän, Kilpisjärven, Ounas-Pallaksen ja Ylläs-Levin tunturialueilla lumivyöryjen todennäköisyys on huomattava.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Seppälää haetaan konkurssiin

    8. 8

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    8. 8

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää