Puolalaiset ovat käytettyjen autojen kansa

Julkaistu: , Päivitetty:



Vain viisi prosenttia puolalaisista aikoo ostaa lähiaikoina auton ja tästäkin ryhmästä pääosa, eli 80 prosenttia, hankkii käytetyn.

Tuliteriä kaaroja ostettiin Puolassa viime vuonna vain 230 000, mikä on pienin määrä sitten vuoden 1993.

Luvut selviävät TNS OBOP-tutkimuslaitoksen raportista.

- Puolalaisperheillä ei ole varaa uusiin autoihin. Valtaosa ostetuista on yli kahdeksan vuotta vanhoja, sanoi tutkija Magdalena Sawinska puolalaiselle Warsaw Business Journal -lehdelle.

Hän odottaa uusien autojen myynnin pysyvän Puolassa lähivuosinakin alhaisena.

Euroopan autovalmistajien keskusliiton mukaan uusien autojen rekisteröinti putosi vielä tämän vuoden tammikuussakin Puolassa koviten eurooppalaismaista.

Vähennystä tuli vuoden takaiseen lukuun 16 prosenttia. 40 miljoonan ihmisen maassa rekisteröitiin miltei täsmälleen saman verran uusia autoja kuin Suomessa eli noin 18 500.

Puolalaisen unelma-auto olisi uusi Volkswagen, mutta kaduilla uudet autot ovat yleensä Skodia.

Tyypillisin puolalaisauto on tietysti Polski Fiat, lisenssillä valmistettu italiaano. Puolalaisfiateja valmistettiin Puolassa jo ennen toista maailmansotaa.

Fiat 125 oli vuodesta 1967 lähtien menestys.

Sen valmistus loppui Puolassa vasta 1991, kun lähes 1,5 miljoonaa autoa oli valmistettu. Malliversioita löytyi ambulansseista avolava-autoihin asti. Polskilla pöristeltiin 1970-luvulla jopa Monte Carlon rallia.

Fiat 126:n puolalaisversiota alettiin valmistaa 1973. Ravuksi tai kirpuksi kutsuttu malli oli vielä taannoin joka yhdeksäs Puolassa rekisteröity auto. Mönkijät ovat huvenneet nyt kuitenkin noin puoleen miljoonaan.

Tätä mallia valmistettiin vuoteen 2000 saakka ja tuona aikana tuotettiin kaikkiaan 3,3 miljoonaa lootaa. Lähes miljoona vietiin Italiaan, Kuubaan ja Kiinaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää