Oral Hammaslääkärit tavoittelee pikakasvua

Julkaistu: , Päivitetty:



Pörssin ensimmäinen terveydenhoitoalan yhtiö Oral Hammaslääkärit aikoo laajentua nopeaan tahtiin. Myös kansainvälistyminen kuuluu suunnitelmiin.

Pörssiin Oral pääsee ilman kallista listautumisrumbaa, kun it-alalla toiminut Endero myi tietotekniikkatoimintansa pääomistajalleen Atinelle. Endero suuntaa osakeannin Oralin viidelle omistajalle ja muuttaa nimensä Oral Hammaslääkäreiksi.

Oral Hammaslääkäreiden toimitusjohtaja Stefan Björkman aikoo liittää Oral-ketjuun kahdesta viiteen lenkkiä joka puolivuotiskaudella.

Tavoitteena on yli kolmenkymmenen toimipisteen ketju. Matkaa siihen on vielä, sillä nyt pisteitä on seitsemän.

Arviolta 350-400 miljoonan euron yksityisestä hammasterveydenhoidosta Oral kaavailee nappaavansa kymmenyksen. Björkman laskee, että tavoitteen saavuttamiseen menee joitakin vuosia. Tällä hetkellä Oralin markkinaosuus on noin kaksi prosenttia.

Laajentuminen Suomen ulkopuolelle on Björkmanin mukaan mahdollista.

- Kyllä me katsomme ikään kuin Suomenlahden pohjukkaa, missä kohtaa kannattasi olla. Hetken aikaa meillä vielä tosin on tarpeeksi töitä kotonakin.

Hammassairaala Oralin tytäryhtiön, Hammassairaala Oralin toimitusjohtajana jatkava Erkki Virta uskoo ketjuuntumisen olevan alan tulevaisuutta.

- Suuntaus on koko ajan ollut sen tyyppinen, että pienet vastaanotot hiipuvat. Nuori polvi hakee mieluummin ammatillista sosiaalista verkkoa ympärilleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    10. 10

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää