Mobiilitelevision verkkolupa Digitalle

Valtioneuvosto käsitteli tänään mobiilitelevision verkkotoimilupahakemukset. Lupa myönnettiin Digitalle. Muut hakemukset hylättiin. Muut hakijat olivat Sonera, Elisa ja Telemast Nordic.

Verkkotoimilupa koskee maanpäällistä digitaalista verkkoa neljännelle kanavanipulle. Varsinaisen ohjelmatoimiluvat jaetaan myöhemmin erikseen. Toimilupa kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuunottamatta ja se on voimassa 20 vuotta.

Ranskalaisomistuksessa oleva Digita ylläpitää myös nykyistä televisiotoimintaan tarkoitettua verkkoa.

Digita kertoi lupahakemusta jättäessään aikovansa lähteä liikkeelle pääkaupunkiseudun kokeiluverkosta. Verkko avautuisi kaupalliseen käyttöön syksyllä. Digita sanoi tuolloin sitoutuvansa rakentamaan verkolleen 40 prosentin väestöpeiton.

Päätöksen taustamuistiossa kaikkia hakijoita pidettiin tasaväkisinä. Digitaa ja Telemastia pidettiin kuitenkin Soneraa ja Elisaa vahvempina verkon avoimuuden vuoksi. Kumpikaa ei toimisi verkossa palveluoperaattorina.

Lopullisesti valinnan Digitan eduksi teki verkon rakentamisen nopeus, sen laajuus, vahva teknologiaosaminen ja paikallistuntemus ja maan kattava organisaatio.

Kyseessä on Euroopan ensimmäinen mobiilitelevisioverkko. Se toteutetaan DVB-H-tekniikalla.

Juttua päivitetty klo 15:45 taustamuiston tiedoilla

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    8. 8

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    9. 9

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää