Veroalennus ei välttämättä näy parturihinnoissa

Parturien ja kampaamoiden arvonlisäveron alentaminen kahdeksaan prosenttiin ei välttämättä näkyisi hinnoissa, kertoo Suomen Hiusyrittäjien toiminnanjohtaja Arja Laurila. Hallituksen kaavailema arvonlisäveron alennus tulisi voimaan ensi vuoden alusta lähtien.

- Kaikilla ei ole hinnoissa alennusvaraa, Laurila toteaa.

Laurilan mukaan vain hyvin harvat siirsivät 22 prosentin arvonlisäveron suoraan hintoihin, ja useat eivät lisänneet sitä lainkaan. Lisäksi hinnat ovat nousseet hitaammin kuin alan palkat.

- Asiaan vaikuttavat lähiviikkoina alkavat työehtosopimusneuvottelut. Tässä vaiheessa meillä ei siis ole aavistustakaan, paljonko palkat nousevat. Tänä vuonna tulee vielä näistä palkkojen korotuksista johtuva palveluhintojen korotus, Laurila kertoo.

- Kaikkien muidenkaan kustannusten tasosta loppuvuonna ei ole vielä käsitystä.

Laurila korostaa, että yritykset tekevät itse päätökset hinnoistaan, järjestö ei niitä ohjeista.

Kampaamoalalla on lähes 12 000 yrittäjää, joihin kuuluu omistajia ja vuokratuoliyrittäjiä. Lisäksi kampaamoissa on noin 3 000 työntekijää. Kun arvonlisävero määrättiin vuonna 1994, alan työsuhteista katosi Hiusyrittäjien mukaan noin puolet.

Laurila arvioi, että osa arvonlisäveron alennuksesta kuluu vuokratuoliyrittäjien palkkaamiseen jälleen vakituisiksi työntekijöiksi.

- Arvonlisäveron myötä ala pirstaloitui. Vakinaisia työsuhteita ei synny, vaan on erilaisia vuokratyösuhteita. Se varmasti muuttuu. Nuoret eivät joudu suoraan koulunpenkiltä aloittamaan itsenäisinä yrittäjinä.

Varsinkin eläkkeelle jäävät kampaamo- ja parturiyrittäjät ovat Laurilan mukaan kiinnostuneita palkkaamaan työntekijän, jonka voivat kouluttaa yrityksensä jatkajaksi.

Laurila odottaa, että muutos käynnistyy hitaasti.

Harmaan talouden osuus on kampaamoalalla Hiusyrittäjien laskelmien mukaan noin viidesosa. Alalta löytyy sekä kokonaan että osittain pimeästi töitä tekeviä yrittäjiä. Laurila arvelee, että arvonlisäveron alentaminen todennäköisesti vähentää harmaata taloutta huomattavasti.

- Tuskin juuri kenenkään kannattaa enää kahdeksan prosentin takia ottaa riskiä. Sieltä varmaan moni rekisteröityy arvonlisäverovelvollisiksi ja rehellisiksi yrittäjiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    10. 10

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää