Tappiollinen Proha on varovaisen optimistinen

Julkaistu:

Ohjelmistoyhtiö Prohan tulos painui tappiolle viime vuoden viimeisellä neljänneksellä verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuosi sitten. Yhtiön liikevaihto sen sijaan kasvoi hieman. Näkymissä yhtiö on varovaisen optimistinen.
Tulos ennen veroja oli viime loka-joulukuussa 1,2 miljoonaa euroa tappiolla, kun tulos vuotta aiemmin oli 0,1 miljoonaa euroa voitolla. Laimennettu osakekohtainen tappio syveni 0,027 euroon 0,003 eurosta.

Liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa 3,4 prosenttia 17,9 miljoonaan euroon. Liiketappio kuitenkin syveni 0,8 miljoonaan euroon 0,1 miljoonasta eurosta.

Koko viime vuoden tappio ennen veroja syveni 5,0 miljoonaan euroon edellisvuoden 2,0 miljoonan euron tappiosta. Myös laimennettu osakekohtainen tappio kasvoi 0,098 euroon 0,049 eurosta.

Koko vuonna liikevaihto laski 1,8 prosenttia 64,5 miljoonaan euroon. Liiketappio syveni 3,6 miljoonaan euroon 2,0 miljoonasta eurosta.

Artemis menossa Trilogylle

Artemis-alakonsernin osuus koko yhtiön liikevaihdosta oli noin 59 prosenttia viime vuonna. Öljy- ja kaasusektorille painottuvan Norjan projektijohtamisen osuus oli noin 40 prosenttia yhtiön liikevaihdosta.

Prohan hallitus hyväksyi ostotarjouksen tytäryhtiönsä Artemiksen osakekannasta. Yhtiö ennakoi kaupalla olevan merkittävä positiivinen vaikutus tämän vuoden tulokseen ja omaan pääomaan.

– Kaupan toteutumisen jälkeen Proha jatkaa öljy- ja kaasusektorilla toimivan projektinjohtamiseen keskittyvän liiketoiminnan kansainvälistämistä ja laajentamista sekä Prohan muiden projektinjohtamisen ohjelmistojen kehittämistä ja myyntiä, yhtiö kertoo tilinpäätöstiedotteessaan.

Prohan johdon näkemyksen mukaan yhtiön likvidit varat ovat riittävät yhtiön liiketoiminnan harjoittamiseen seuraavan 12 kuukauden aikana.

Proha arvioi toimintaansa tänä vuonna vaikuttavan merkittävästi Artemis-kaupan toteutuminen ja toteuttamistapa. Jos kauppa toteutuu Trilogyn kanssa neuvotelluilla ehdoilla, on kaupalla merkittävä positiivinen vaikutus yhtiön omaan pääomaan ja kassavaroihin.

Prohan Norjan liiketoiminnan kehitykseen vaikuttavat merkittävästi öljyn hinnannousun aiheuttamat lisääntyneet investoinnit öljy- ja kaasusektorilla. Yhtiö odottaa investointien pitävän kysynnän vahvana myös kuluvan vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Outokumpu kallistui loivan laskun keskellä

    10. 10

      EKP:n huoli valuutan vahvistumisesta halventaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää