Ryöstöaalto puolitti Nordean korttimaksut Ruotsissa

Nordea ja Ruotsin kaupan alan järjestö Svensk Handel ovat solmineet uuden korttimaksusopimuksen, joka pudottaa pankin kaupoilta perimät korttimaksujen käsittelykorvaukset lähes puoleen entisestä. Sopimuksen tarkoituksena on lisätä korttimaksujen turvallisuutta.

Viime aikojen arvokuljetusryöstöt ovat nostaneet kortilla maksamisen kiivaan keskustelun aiheeksi Ruotsiksi. Jopa maan hallitus on vedonnut kortilla maksamisen helpottamisen puolesta.

- Ruotsissa ryöstetään kolme kauppaa päivässä, sanoo Svensk Handelin toimitusjohtaja Dag Klackenberg.

Mitä enemmän käteistä liikkuu, sitä isompi on ryöstön riski. Siitä huolimatta kauppaa on närästänyt pankkien vaatimat korkeat korvaukset korttimaksujen käsittelystä.

Uusi sopimus pudottaa Nordean maksut 99 äyriin, kun asiakas maksaa ruotsalaisilla tai EU-maiden ja Norjan pankkikortteilla. Luottokortilla maksajat joutuvat maksamaan lisäksi 1,52 prosenttia maksun summasta. EU:n ja Norjan ulkopuolisten maiden osalta maksu on 2,05 prosenttia. Sopimus ei koske American Express- ja Diners-luottokortteja. Suomen Nordean myöntämää Visa-yhdistelmäkorttia ei edelleenkään voi Ruotsissa käyttää maksamiseen pankkikortilla. Kortti käy ainoastaan luottokorttina.

Kortilla maksamisen turvallisuutta pankit lisäävät uudella EMV-sirutekniikalla. Sopimuksen kolmantena osapuolena on maksulaitevalmistaja Point, joka tuo markkinoille kaksi uutta päätelaitemallia.

- Olemme kehittäneet yksinkertaisen mallin, joka sopii myös vähän maksukorttiliikennettä käyttäville pienille kaupoille, sanoo Pointin toimitusjohtaja Anders Thell.

Molemmat mallit tulevat markkinoille myös Suomeen.

Luottokorttiyritysten yhdessä kehittämän uuden kansainvälisen maksukorttistandardin lyhenne EMV tulee nimistä Europay, Mastercard ja Visa. Siru ei enää ole pelkkä elektroninen kolikkokukkaro, vaan se korvaa

magneettinauhat.

- Sirun kopioiminen tai väärentäminen on huomattavasti vaikeampaa, jos ylipäätään mahdollista, Thell väittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    10. 10

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää