Salcomp listautuu ensi maanantaina

Matkapuhelinlatureiden kehittäjä ja valmistaja Salcomp listautuu maanantaina Helsingin Pörssiin. OMX:n mukaan Salcomp on tämän vuoden ensimmäinen listautuja pohjoismaiseen pörssiin Helsingissä. Asiaa juhlistetaan erillisellä tervetuliaisseremonialla.

Listautumisseremoniaan osallistuvat Salcompin toimitusjohtaja Mats Eriksson ja Helsingin Pörssin toimitusjohtaja Jouni Torasvirta.

- Listautuminen Helsingin Pörssiin on merkittävä askel Salcompille. Tavoitteenamme on vahvistaa asemaamme matkapuhelinlatureiden valmistajana. Listautumisannilla kerättävät varat on tarkoitus käyttää ensisijaisesti orgaanisen, mutta myös valikoitujen yritysostojen kautta tapahtuvan kasvun rahoittamiseen sekä yhtiön pääomarakenteen vahvistamiseen, Salcompin Eriksson hahmottaa.

Salcompin markkinaosuus kuuden suurimman matkapuhelinvalmistajan osalta on noin 22 prosenttia perustuen toimitettujen latureiden määriin. Vuonna 2005 liikevaihto oli noin 156 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 12,5 miljoonaa euroa. Salcompilla on noin 6300 työntekijää ja sen tuotantolaitokset sijaitsevat Kiinassa ja Brasiliassa.

- Uskon, että Salcomp tarjoaa mielenkiintoisen uuden vaihtoehdon sijoittajille pohjoismaisilla osakemarkkinoilla, Jouni Torasvirta toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    3. 3

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    4. 4

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    7. 7

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    8. 8

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää