Okmetic kiri voitolle

Julkaistu:

Puolijohdeteollisuuden piikiekkoja valmistavan Okmeticin viime vuoden viimeisen neljänneksen tulos nousi 0,2 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 1,8 miljoonan euron tappiosta. Vuositulos nousi roimasti, plussan puolelle.
Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi kaksi prosenttia 14,0 miljoonaan euroon. Loppuvuoden kasvu on yhtiön tiedotteen vahvan kysynnän ansiota.

Koko vuoden liikevaihto pieneni anturien kysynnän heikentymisen vuoksi 49,8 miljoonaan euroon edellisvuoden 54,5 miljoonasta. Puolijohdeteollisuuden alkuvuoden myynnin kehitystä hidasti edellisen vuoden lopussa alkanut varastojen tasapainottaminen. Okmeticin vuositulos ylsi 0,1 miljoonaan euroon. Edellisvuoden tulos oli 9,3 miljoonaa euroa miinuksella. Tulos on Okmeticin mukaan kehittynyt myönteisesti ja suunnitelmien mukaisesti.

Okmeticin kokonaiskysyntä on jatkanut viime vuoden lopun tavoin vahvana myös tänä vuonna. Kiekkojen hintatason yhtiö arvioi pysyvän raaka-aineen hinnannoususta huolimatta pääosin ennallaan.

Okmetic ennakoi ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihtonsa kasvavan noin 15 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Liiketuloksen Okmetic uskoo olevan selvästi positiivinen.

Tutkimusyhtiöt ovat arvioineet koko anturiteollisuuden palaavan tänä vuonna yli kymmenen prosentin kasvu-uralle. Merkittävä osa Okmeticin anturikiekoista menee paine- ja kiihtyvyysantureiden valmistukseen. Myös näiden anturityyppien markkinoiden odotetaan kasvavan runsaat kymmenen prosenttia alkaneena vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      Tulevaisuusprofessori neuvoo, miten tekoälyn aiheuttama massatyöttömyys voidaan välttää

    10. 10

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää