UPM saneeraa tuhansia

Metsäjätti UPM aloittaa laajan kannattavuuden tehostamisohjelman. Yhtiö sulkee heikosti kannattavia tehtaitaan ja aloittaa laajat yt-neuvottelut maaliskuun puolivälissä. Neuvottelujen kohteena on tuhansia työntekijöitä.

Mikäli yhtiön kaikki toimenpiteet toteutuvat suunnitellusti, yhtiö vähentää henkilöstöään koko konsernissa arviolta 3 600 hengellä vuosina 2006- 2008.

Voikkaan vähennykset ovat 670 henkeä, Kymin 100, Tervasaaren 120 henkeä ja Jämsänkosken 40 henkilöä. Lukuihin ei sisälly mahdollisista ulkoistamisista aiheutuvia henkilöstövaikutuksia. Kuluvana vuonna aloitettavat neuvottelut ulkoistamisista koskevat noin 400 henkilöä.

Yhtiö suunnittelee sulkevansa koko Voikkaa tehtaan kuluvana vuonna ja samoin yhden paperikoneen Kymin tehtaalta. Tervasaarelta suunnitellaan suljettavaksi yksi paperikone ja Jämsäkoskelta lopetetaan päällystetyn aikakauslehtipaperin tuotanto.

Saneeraustoimet suunnitellaan toteutettavaksi eläkejärjestelyin, henkilöstön uudelleensijoituksilla ja uudellenkoulutuksella. Yhtiö pyrkii tarjoamaan eläkkeen tai työttömyysturvan eläkkeelle jääntiin asti noin 1500 hengelle. Määräaikaisten työsuhteiden tarpeet arvioidaan uudelleen. Irtisanomisilta ei kuitenkaan vältytä.

Yhtiön mukaan kaikki suljettaviksi suunnitellut kohteet ovat olleet kannattamattomia. Saneerausohjelmasta yhtiö tekee käyttöomaisuuteen 130 miljoonan euron alaskirjauksen ja lisäksi kuluvalle vuodelle 65 miljoona euron varauksen henkilöstön vähentämiseen liittyen.

Yhtiö ilmoitti myös investoivansa kannattaviin tehtaiisiin ja tuotantolinjoihin Kymin ja Jämsänkosken tehtailla yhteensä 370 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    4. 4

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    7. 7

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    8. 8

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    9. 9

      Valmetin tulos parani selvästi – tilaukset nousivat ennätykseen

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    6. 6

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää