Autojen takaisinkutsuja huima määrä

Julkaistu: , Päivitetty:



Autovalmistajien piikkiin meneviä takuukorjauksia on tehty Suomessakin viime vuosina huimia määriä. Ajoneuvohallintokeskus AKEn mukaan korjaukseen kutsuttuja autoja oli viime vuonna lähes 47 000. Viimeisen kolmen vuoden aikana takaisinkutsun on saanut lähes 120 000 ajoneuvoa.

Henkilöautojen takaisinkutsukampanjoita oli viime vuonna yhteensä 55. Lähes kolmasosa liittyi sähköisten järjestelmien vikoihin. Seuraavaksi eniten oli polttoaineensyöttölaitteisiin, alustaan sekä jarruihin liityviä korjauskutsuja.

Moottoripyöriä tai mopoja kutsuttiin viime vuonna korjaamolle yhteensä noin 4 000 kappaletta. Viat koskivat pääasiassa jarruja, sähköisiä järjestelmiä tai hallintalaitteita.

Tilastoissa on AKE:n mukaan huomioitava se, että yhdellä ajoneuvolla voi olla useita eri kampanjoita, joten takaisinkutsuttujen ajoneuvojen kokonaismäärät ovat todellisuudessa hieman ilmoitettuja pienempiä.

Valmistajien edustajat ilmoittavat ajoneuvojen omistajille ajoneuvossa havaitusta poikkeamasta kirjeellä. Jotta kaikki kampanjan piiriin kuuluvat ajoneuvot saadaan korjattua, lähetetään kirjeitä yleensä useita.

Mikäli kampanjan venyy kohtuuttoman pitkäksi, myös AKE voi antaa omistajalle korjauskäskyn. Korjaamaton ajoneuvo ei läpäise seuraava määräaikaiskatsastusta ja se voidaan tarvittaessa asettaa käyttökieltoon tai poistaa rekisteristä.

Tällä hetkellä takaisinkutsukampanjoita on mm. Audilla, Chyslerillä, Citroënilla, Daewoolla, Fordilla, Hondalla, Hyundailla, Jaguarilla, Land-Roverilla, Mazdalla, Nissanilla, Opelilla, Peugeotilla, Renaultilla, Toyotalla ja Volvolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Onko sinulla asuntovelkaa? Näin korkojen nousu iskee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää