Kesko remontoi K-rautoja uuteen kuosiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Kesko uusii asteittain rautakauppaketjunsa myymäläkonseptia. Uudet K-raudat ovat kilpailun kiristyessä entistä enemmän rakentamisen ja sisustamisen tavarataloja, jonne halutaan myös lisää naisasiakkaita.

Vanhoja myymälöitä muutetaan uuden kuosin mukaisiksi paikkakuntakohtaisesti. K-raudan konseptipäällikkö Jouni Jaakkolan mukaan asiaa mietitään aina myymälöiden "updeittauksen" yhteydessä.

- Koko ketjun systemaattisesta remontista ei ole nyt kyse, hän painottaa.

Jaakkolan mukaan uusissa myymälöissä tarjotaan aikaisempaa enemmän ideoita, opastusta ja palvelua. Tavarat ovat myös houkuttelevammin esillä.

K-rautojen uusi ilme on myymäläkonsepteihin erikoistuneen Kuudennen Kerroksen käsialaa. Ensimmäinen pilottimyymälä on Helsingin Herttoniemessä marraskuussa avattu Lanterna. Tänä keväänä ovat vuorossa Hämeenlinna ja Porvoon Kuninkaanportin uusi myymälä.

Uudistusta on Jaakkolan mukaan ohjannut kulutus- ja ostokäyttäytymisen muutos. Kodin ja sisustamisen merkitys kasvaa entisestään, ja naisten rooli päätöksentekijöinä lisääntyy.

- Isot globaalit toimijat ovat tulleet jakamaan markkinoita ja toimialojen rajat hämärtyvät, sanoo Jaakkola.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    2. 2

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    7. 7

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    8. 8

      Norjan öljyrahasto tuotti ennätyspotin rahaa

    9. 9

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    10. 10

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    9. 9

      Seppälää haetaan konkurssiin

    10. 10

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää