Laajakaista löytyy joka toisesta kodista

Julkaistu: , Päivitetty:

Kotitalouksien laajakaistayhteyksien määrä ylitti helmikuussa 50 prosenttia. Useampi kuin joka toinen kotitalous eli 51 prosenttia oli Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan helmikuussa kytkenyt tietokoneensa verkkoon laajakaistayhteydellä ja 11 prosenttia hitaammilla yhteyksillä. Tietokone oli 70 prosentilla kotitalouksista.

Laajakaistayhteyksien määrä on parissa vuodessa kasvanut 30 prosenttiyksikköä. Kaksi vuotta sitten helmikuussa vain viidenneksellä eli 21 prosentilla kotitalouksista oli laajakaistayhteys. Tietokone oli silloin 59 prosentilla suomalaisista ja internetyhteys 46 prosentilla.

Matkapuhelin on jo ohittanut television yleisyydessä ja muodostunut jokaisen suomalaisen välttämättömyystarvikkeeksi. Suomalaisista 97 prosentilla oli helmikuussa matkapuhelin. Kamerapuhelimen oli hankkinut 38 prosenttia kotitalouksista ja digikameran 47 prosenttia.

Televisio oli kuluttajabarometrin mukaan helmikuussa 95 prosentilla kotitalouksista. Laajakuva- tai taulutelevisio oli joka kolmannella kotitaloudella ja dvd-laite lähes joka toisella kotitaloudella. Digitaalisten televisiolähetysten seuraamiseen tarvittavan digisovittimen tai digitelevision oli hankkinut 48 prosenttia kotitalouksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

    9. 9

      Pihlajalinna kohensi hieman tulostaan – toimitusjohtaja pettyi

    10. 10

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää