Stakes: Työssäkäynti edistää hyvinvointia

Julkaistu: , Päivitetty:

Tutkimuslaitos Stakesin tekemä kysely osoittaa, että ihmiset kokevat työssäkäynnin edistävän hyvinvointia.

Työssäkäyvien tulokehitystä ovat vauhdittaneet sekä ansiotason nousu että veronalennuspolitiikka, kun taas työtä vailla olevilta nämä hyödyt ovat jääneet saavuttamatta. Samalla vähimmäisetuuksien reaaliarvon kasvu on jäänyt työssäkäyvien ansioiden kehityksen jälkeen.

Ihmisten oman kokemuksen mukaan toimeen tuleminen on nyt helpompaa kuin aikaisemmin.

- Toisaalta jo yli puoli miljoonaa suomalaista elää alle EU:n köyhyysriskirajan, Stakesista korostetaan.

Kyselyn perusteella valtaosa suomalaisista voi entistä paremmin ja tulee kohtuullisesti toimeen sekä elää terveenä ja ilman merkittäviä hyvinvoinnin vajeita. Hyvinvointierot ovat sen sijaan kasvaneet.

Yhteiskunnan jakolinjoista kertoo myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehityksen eriytyminen. Kun nuorten yleinen terveyskehitys näyttää positiiviselta, kehitys on ollut heikoimmissa perhe- ja kouluoloissa kasvavilla nuorilla epäsuotuisaa.

Stakes teki väestön hyvinvoinnin tilan arvioimiseksi yli 4 000 puhelinhaastattelua. Kyselyn tulokset on julkaistu Suomalaisten hyvinvointi 2006 -kirjana. Kirjaan sisältyy simuloitu ennuste siitä, että nykyisillä politiikan linjauksilla tuloköyhyys jatkaa Suomessa kasvuaan.

- Mikäli erojen kasvu halutaan estää, olisi vero- ja/tai tulonsiirtopolitiikkaa jatkossa suunniteltava voimakkaammin tulonjakonäkökulmasta, joka on jäänyt talouskasvu- ja työllisyystavoitteiden varjoon, kirjassa todetaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Netflixin perustajalla on hurja suunnitelma: maksa 10 dollaria kuussa, käy elokuvissa joka päivä

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    5. 5

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Netflixin perustajalla on hurja suunnitelma: maksa 10 dollaria kuussa, käy elokuvissa joka päivä

    10. 10

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää