QPR teki vahvan tuloksen, kurssi lähti lentoon

Julkaistu:

QPR Software Oyj:n liikevaihto ja tulos kasvoivat sekä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä että koko viime vuonna selvästi. Kasvu oli kotimaan-myynnin ansiota. Tuloksen ja hyvien näkymien ansiosta yhtiön osakekurssi nousi Helsingin Pörssissä eilen reilut 26 prosenttia.
QPR Softwaren koko vuoden liikevaihto oli 6,4 miljoonaa euroa eli 18,0 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitto kasvoi 46,8 prosenttia 905 000 euroon ja oli 13,3 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiö varoitti lokakuussa, että liikevoittoprosentti voi jäädä aiemmin ennustetun 15 prosentin sijasta noin kymmeneen prosenttiin, joten pelot eivät aivan toteutuneet.

Liiketoiminnan positiivinen kehitys koko vuonna perustui kotimaan suoramyynnin ja kotimaan palveluliiketoiminnan myynnin kasvuun, joka oli 46,5 prosenttia. Ulkomaiden liikevaihto kasvoi vain 2,5 prosenttia. Kotimaan osuus liikevaihdosta oli 43,6 prosenttia.

Arvioissa rivakkaa kasvua

Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 15,3 prosenttia 1,8 miljoonaan euroon ja liikevoitto 33,2 prosenttia 494 000 euroon. Liikevoittoprosentti oli 25,5.

QPR arvioi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna merkittävästi vahvemmin kuin yritysohjelmistojen ja erityisesti suorituskyky- ja prosessijohtamisen ohjelmistojen maailmanlaajuinen myynnin kasvu, joka yltänee alan tutkimuslaitosten mukaan vuosina 2006 - 2009 noin kymmeneen prosenttiin. QPR uskoo myös liikevoittonsa kasvavan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    3. 3

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    4. 4

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Trumpin kommentit ja Barcelonan isku hermostuttavat markkinoita – dollari heikkeni

    9. 9

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    10. 10

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää