Sato teki hyvän tuloksen

Asuntoyhtiö Sato teki viime vuonna hyvän tuloksen liikevaihdon laskusta huolimatta. Saton voitto ennen veroja nousi 43,3 miljoonaan euroon eli 11,1 miljoonaa euroa suuremmaksi kuin vuotta aiemmin. Saton liikevaihto laski 361,6 miljoonasta eurosta 289,6 miljoonaan euroon.

Liikevaihdon laskuun vaikutti toimitusjohtaja Erkka Valkilan mukaan merkittävästi kymmenen vuoden osaomistusasuntojen myynnin päättyminen. Niiden osuus yhtiön edellisvuoden liikevaihdosta oli 81 miljoonaa euroa.

Valkila luonnehti tulosta yhtiön historian parhaaksi. Hän arvioi konsernin toiminnallisen tuloksen pysyvän tänä vuonna samalla tasolla kuin viime vuonna. Kokonaistulos kuitenkin laskee realisointien tulosten pienenemisen vuoksi, hän ennusti.

Saton asuntosijoituksen nettovuokratuotto nousi viime vuonna 0,1 prosenttiyksikköä 8,1 prosenttiin. Vuokra-asuntojen määrä laski 402 asunnolla 22 693 asuntoon. Yhtiö hankki 940 uutta asuntoa 65 miljoonalla eurolla ja realisoi 1 220 asuntoa 43 miljoonalla eurolla.

Asuntotuotanto laski viime vuonna 866 asuntoon, mistä omistusasuntotuotannon osuus oli 655 asuntoa. Sato myi noin 700 omistusasuntoa. Sillä oli vuoden lopussa 3 500 asunnon tonttivaranto.

Saton osakekohtainen tulos nousi 11,12 eurosta 14,11 euroon. Yhtiön hallitus esittää osingon nostamista 5,50 eurosta 7,0 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Tuhannet menettivät oikeuden Elisan osakkeisiin – kyseessä miljoonapotti

    9. 9

      ABB aikoo vähentää jopa 80 työntekijää Vaasassa

    10. 10

      Tällainen tyyppi saa asunnon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää