Kalle Tanhuanpää Suominen Yhtymän toimitusjohtajaksi

Kosteuspyyhkeitä, kuitukankaita ja joustopakkauksia valmistavan Suominen Yhtymän uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kalle Tanhuanpää. Hän aloittaa tehtävässä toukokuun puolivälissä.

Tanhuanpää siirtyy tehtävään Huhtamäeltä, jossa hän on ollut johtokunnan jäsen ja vastannut globaalista asiakasstrategiasta. Tätä ennen hän on toiminut pitkään Leafin palveluksessa mm. Euroopan markkinointijohtajana, Suomen toimitusjohtajana ja Leaf-ryhmän toimitusjohtajana.

Suominen Yhtymän tulos oli edelleen tappiolla vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiö ei aio jakaa viime vuodelta osinkoa.

Tulos ennen veroja oli loka-joulukuussa 1,5 miljoonaa euroa tappiollinen, kun se vuotta aiemmin oli 0,8 miljoonaa euroa plussalla. Osakekohtainen tulos laski 0,03 eurosta -0,04 euroon.

Liiketappiota kertyi 0,6 miljoonaa euroa, kun vertailujaksolla oltiin 2,1 miljoonaa euroa plussalla.

Koko vuoden tulos ennen veroja oli 6,3 miljoonaa euroa miinuksella, kun se vuotta aiemmin ylsi 5,8 miljoonaa euroa voitolliseksi.

Jatkuvien toimintojen liikevaihto ylsi vuoden lopulla 46,1 miljoonaan euroon, kun vuotta aikaisemmin oltiin 51,6 miljoonassa eurossa. Koko vuoden liikevaihto laski lähes 12 prosenttia eli 222 miljoonasta eurosta 195,9 miljoonaan euroon.

Yhtiö esitteli syksyllä säästöohjelman, jolla on tarkoitus nipistää vuosikustannuksista viisi miljoonaa euroa tästä vuodesta lähtien. Ohjelma on edennyt suunnitelmien mukaan ja tähän liittyvät 1,1 miljoonan euron menot on sisällytetty kertaluontoisiin kuluihin viime vuodelta.

Suominen myi syyskuussa nosto- ja sidontavöitä valmistavan Inkan Midinvest Managementin hallinnoimille rahastoille ja Inkan toimivalle johdolle.

Yhtiö arvioi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna viime vuodesta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    2. 2

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    3. 3

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    7. 7

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    8. 8

      Nokia ja Apple sopivat patenttikiistansa – luopuvat kaikista kanteista

    9. 9

      Saksan talouden kasvu yllätti – vauhti kovinta kuuteen vuoteen

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää